maanantai 19. helmikuuta 2007

Kuvia TSAUn agility kisoista

Kävinpähän sitten myös TSAUn kisoissa kattelemassa ja nyt oli sen verran lämpimämpää että viitsin ottaa jopa kuvia. Aika hyvä sinänsä että minulla ei ole yhtään kuvaa agility radoilta vaan pelkkiä videoita ja kas kummaa kaikki videot on joko ausseista tai joistain tutuista. Kuvia on sitten paikalla olleista pennuista. Sielä oli 2 bortsun pentua, 1 aussie pentu ja 1 belggari pentu! Videot laitan Picassaan sitten jos saan kilpailijoiden luvan laittaa ne sinne!

Onnea Maria Vainiolle ja Pipalle (aussi) hienosta hyppäri nollasta ja ykkössijasta!

No niin nauttikaapa kuvista!


torstai 15. helmikuuta 2007

Kuulumisia...

Olin viime lauantaina kattelemassa ATTn agi kisoja ja ihailin kaikkia ausseja sielä. Okei okei niit ei ollu ku kolme mutta kuola valu kuitenkin ja into radoille, kentille ja mettään vaan kasvoi niitä kattelessa! Ja eilen sain sähköpostia kasvatajalta että ovat tällä hetkellä siemennys reissulla joten toivotaan että se reissu tuottaa jotain ja sen verran paljon että minäkin saisin pennun!
Siellä kisoissa oli sellainen ihan pikkainen bortsun pentu ja voi jestas että se oli SÖPÖ! Siis aivan ihana ja lutunen ja vaikka mitä! No siis sehän oli "väärän" rotuinen, mutta eikös ne kaikki pennut ole söpöjä?!?
Kaikki kuvitteli että olen alkanut taas kisaamaan Wilman kanssa, mutta turha luulo! Annetaan Wilman nauttia varhais eläkkeestä ja terveenä olemisesta! Nyt se saa painella pitkin mettää ja nauttia vain meidän kahden keskeisistä koulutus hetkistä (se on minullekkin paljon nautittavampaa kun Wilma on kotona niin paljon rauhallisempi!)

Mutta taas lauantaina kisoja kattelemaan TSAUlle joten sielä nähdään agility addiktit!!


tiistai 6. helmikuuta 2007

Annetaan halli vuokralle Lohjalla!

Elikkäs halli on 183 neliöö ja vuokra on 950 €/kk. Halli sijaitsee osoitteessa
Teollisuuskatu 3
08150 LOHJA

Halli on isäni autokorjaamon (Bosch Car Service Autohuolto Vainio Ky) yhteydessä. Teen vielä ihan kunnollisen ilmoituksen nettiin ja voin laittaa sitten linkin tänne. Virallisesta ilmoituksesta löytyy myös kuvia muutama!

Jos olet kiinnostunut laita mailia: mette.vainio(at)hotmail.com lisää (at)-merkin tilalle @-merkki.

Tässä tää mun lupaamani linkki kunnon vuokrailmoitukseen.

maanantai 29. tammikuuta 2007

Kuvia Turun KV:sta

Taas on lisätty kuvia tuonne Kuvia -linkin alle. Tällä kertaa aiheena Turun KV näyttely. Nuo kuvat ei tosissaan oo mitää kauheen hyviä, mutta kyllä niistä nyt selkoa saa noin pääpiirteittäin. Minä kun vasta harjoittelen noitten kuvien ottoa...

torstai 25. tammikuuta 2007

Varmaa naurua tiedossa

Oheisessa linkissä. Kannattaa ehdottomasti katsoa vaikka työpäivän tasapainottamiseksi!
http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?pos=-17078


Kuvia lisätty

Kuvia linkin alle on lisätty uusia kuvia koirien tänpäiväisestä lumiriehasta!

Jotain hyötyä treeni lakosta

Minähän päätin lopettaa Wilman kanssa reenaamisen kokonaan, kun Wilmaa ei yksin kertaisesti saanut keksittymään kunnolla siihen tekemiseen muuta kuin satunnaisesti. Minä olin ihan maissa lopettamisen takia, mutta huomasin sen kuitenkin vaikuttaneen positiivisesti minun ja Wilman suhteeseen. Reenien lopettamisesta oli myös ihan konkreettista hyötyä nimittäin Wilman allergia oireet lieveni huomattavasti. Korvista hävisi pahan hajuinen mönjä ja kalju kohta rinnassa alkoi kasvamaan karvaa. Ilmeisesti stressi reeneistä oli niin suuri että se vaikutti jo fyysisesti. Enään on tassut ongelmana mitä Wilma edelleen lutkuttaa ja ne ei näytä mitenkään kauheen hyviltä. Täytyneen nyt niiden takia sitten pommittaa eläinlääkäriä!
Vaikka Wilmalla on paljon virtaa ja se rakastaa tehdä niin se on silti tullut hyvin toimeen ilman reenejä. Pitkät lenkit on tietenkin lisääntynyt huomattavasti reenien poistuttua. Nyt Wilma on vaan temppu ja koe koirana. Se on koe koirana minulle naksutin koulutukseen eli harjoittelen Wilman kanssa naksutin koulutusta jotta voisin käyttää sitten tulevan koiran kanssa. Ihan mielenkiinnosta odotan mitä me Wilman kanssa saamme aikaiseksi!