sunnuntai 27. toukokuuta 2007

Agilityä

Torstaina oltiin agi reeneissä. Tutustuttiin taas uusiin ihmisiin ja uusii koiriin ja uuteen paikkaan. Kattelttiin kun isot koirat reenaa ja sit kokeiltiin lyhyttä putkea, ylösmeno kontakteja ja hyppyä minkä rima oli maassa. Putkeen ei tarvinut montaa kertaa houkutella, kun poika alkoi menemään jo ihan itse. Ja sen jälkeen sitä mentiikin monta kertaa! Ylösmeno kontakteja vain kokeiltiin. Me varmaankin opettelemme ylösmeno ja alastulo kontaktit erikseen ennen kuin me edes menemme mitään kontaktiestettä ja kun ne alkavat sujua noin muuten vaan niin alamme harjoitella kontaktiesteitä joihin yhdistämme jo harjoittelemamme kontaktit. Hyppy meni kans oikein hyvin. Ensin Veeti meni ihan sokkona riman yli kävellen tai juosten, mutta kun Veeti muutaman kerran löi varpaansa siihen rimaan, se alkoi oikeesti "hyppäämään" riman yli niin ettei varpaat osunu rimaan. Tämä oli erihyvä juttu, mutta mitään tuostahan ei vielä voi ennustaa. =)

Tänään oltiin Kisko Agility Ry:n mölli agia ja match showta kattomassa sekä Tassujen mölli agia. Tavattiin taas huikeesti uusia ihmisiä ja koiria. Oon ajatellu että me voidaan tavata rokotettuja koiria, koska jos jotain tauteja on tullakseen ni ne voi ihan yhtä hyvin tulla Wilmalta kun ihan miltä rokotetulta koiralta (kantajia) tahansa. Hauskaa oli! Ja kiva päästä pitkästä aikaa ihmisten ilmoille!

Oon laittanu uusia kuvia Veetistä Veetin kansioon! Käykääpä ihmeessä kattelemassa!

Tässä tais ollakkin taas suurimmat!


keskiviikko 23. toukokuuta 2007

Ja taas haku reeneissä!

Oltiin taas haku reeneissä eilen. Reenit oli taas Pettilässä, mutta eri "radalla". Reenit alko klo 19 ja keli oli kostea, mutta koko reenien aikana ei satanut.

Me oltiin Veetin kanssa ekoja. Meillä oli taas makkararinki. Veeti muisti edelleen että mistä oli kyse ja säntäsi heti maalimiehelle kun sain remmin irti. Ekat kierrokset meni ihan hyvin ja Veeti kulki jonkun verran jo ittekseen maalimieheltä toiselle. Kun joiltain maalimiehiltä loppu nannat, ni Veeti alko vähän ihmettelee, mut meni taas kun vähän kutsuttiin. Viimeiseksi Mirva antoi Veetille pientä hajua nannoista ja juoksi läheisen puun taakse piiloon. Veeti oli ensin sillai et WTF mut meni kuitenkin perään ja rohkeasti nannojen perään.
Kun oltiin lähössä pois Veeti ei millään olis halunut lähteä pois.

Veeti osaa aika hyvin kulkee (toistaiseksi) remmissä. Ei säntäile sen kummemmin ja tulee mukana ihan mukavasti.

Joo siinä se tais olla taas.


maanantai 21. toukokuuta 2007

Kuvia Veetin ja Iineksen tapaamisesta

Eli nyt löytyy kuvia Veetin ja Iineksen tapaamisesta täältä.
Kuvaajat ovat Lotta, Otto ja Oona Haahti. =)



keskiviikko 16. toukokuuta 2007

Haku reeneissä!

Oltiin eilen illalla ensimmäisissä haku reeneissä! Voi että oli hauskaa olla sielä pitkästä aikaa!
Meillä oli reeninä vaan makkara rinki tai siis tässä tapauksessa hevos rinki... =) Kahden lähimmän äijän luo Veeti meni suht rohkeesti mutta sitten kaksi kauempana ollutta olikin vähän pelottavampia, mutta kyllä sinnekkin sitten mentiin. Toinen kiekka olikin sitten jo paljon menevämpi. Vein Veetin pois kun sillä oli vielä kova hinku äijän luo.
Ens kerralla tehään samaa jotta Veeti saa itsevarmuutta siihen äijän luo menoon. Eli kun se maalimies, millä Veeti on, muuttuu passiiviseksi, niin se siirtyy toiselle maalimiehelle ilman että sitä tarvitsee kutsua ja kannustaa.

Autossa kulkeminen sujui jo paljon paremmin eilen. Meno matkalla ei juurikaan vikinää kuulunut. Niin ja autossa huomaa kuinka Veeti on kasvanut kun nyt siitä näkyy jo vähän sieltä takaluukussa kun se istuu. Ennen ei näkynyt muutakun sillon kun se istui ja sillä oli leuka ylhäällä. =)

Tänään on ollut hyvin rento päivä. Ei olla kun korvia vähän putsattu ja illemmalla varmaan leikellään hiukan kynsiä. Saa nähä sujuuko yhtä mukavasti kun viimeksikin.
Sitten joku päivä ajattelin kokeilla pientä jälkeä varsinkin kun sain Sirpalta lisä oheistusta siihen!

Perjantaina olis taas tottis reenit. Mennään varmaan taas käymään kun haen Sirpalta miun kirjan takasi ja sit sen jälkeen aletaan pikku hiljaa reenailee katsekontaktia ja sellasta.

Sain tänään ihania kuvia Lotalta siitä Iineksen ja Veetin tapaamisesta. Nyt vaan odottelen vastausta, että saanko laittaa ne nettiin. Eli ne ilmestyneen tänne heti, kun/jos vaan saan luvan.

Joo mutta tässä oli taas tälläset pika kuulumiset.

maanantai 14. toukokuuta 2007

Iinestä tapaamassa!

Oltiin lauantaina illalla Iinestä tapaamassa. Iines on Veetiä päivän vanhempi aussie tyttö. Veeti sai Iineksestä selvästi hyvän kaverin ja meinataan käydä useamminkin moikkaamassa! Ensin Iines ja Veeti paini keskenään sitten Elvis tuli mukaan (vanhempi aussie, oikein kiva puistotäti), sitten tuli Pimu (vanhempi bordercollie) ja sitten tuli Ronja (vanhempi aussie). Ja loppujen lopuksi kaikilla oli hauskaa. Veeti ei meinannu millää väsyy kun tultiin sieltä kotiin mutta kyllähän se sitten loppujen lopuksi heivasi tuohon olkkarin lattialle. Täytyneen kysästä Lotalta saisinko tapahtuneesta kuvia, kun niitä siellä otettiin.

Sunnuntaina oltiin Salon ryhmiksessä. Siellä oli ryhmät 1 ja 9. Siellä oli kaiken näköistä mutta ainakin Elvis sai SERTin se oli vissiin ERI3 jos en väärin muista mutta kahdella ekalla oli SERTit täynnä joten Elvis sai sen. Sirpan collie Kata sai sitten ERI4 eli ihan hyvin heilläkin Pimu sai taas EH2 sinisestä silmästä ja kahdesta puuttuvasta hampaasta ja esittäjän/omistajan hermoilusta huolimatta! Eli ei mikään turha päivä. Niin ja virallisia nimiä en muista joten älkää edes kysykö tai kyl mä ne jotenkin kutenkin muistaisin mutta en rupee laittelee kun en oo varma.
ONNEA KAIKILLE KOLMELLE MENESTYKSESTÄ!

Tänään aamupäivällä Veeti oli taas hetken yksin eikä se tuntunut olevan moksiskaan. Jäi innokkaasti kaikkien herkkujen kimppuun kun lähdin ja tullessani odotti oven takana eikä ollu edes pissaa tai kakkaa tullu! No ei se ollu ku ehkä tunnin tai vähän reilu yksin.

Perjantaina käytiin hakemassa uusi sohva. Onneksi Veeti ei ole kovin innostunut syömään sitä!

Mutta tässä taas nämä jutskat!


lauantai 12. toukokuuta 2007

Yksinoloa ja kaikkea muuta uutta

Perjantaina aloitettiin remmissä käveleminen. Alkuuns oli vähän vaivanloista, mutta aika äkkiä se alkoi kuitenkin sujumaan. Illalla päätettiin lähteä käymään tottis reeneissä. Ei me sielä muuta tehty muuta kuin tutustuttiin uusiin ihmisiin ja katteltiin kauempaa kun muut koirat reenaa. Toivottavasti Veeti otti mallia reenaavista koirista! =) Samalla kun siellä seurailtiin muita koiria harjoteltiin sitä remmissä kävelemistä ja olemista. Reenien jälkeen mentiin käymään meijän tottiskouluttajan luona hakemassa vähän BARFi ruokaa Wilmalle ja siinä samalla juteltiin näistä koulutus hommista ja sain hyviä vinkkejä tuohon dominanssi hommaan ja muita käteviä vinkkejä. Kiitos Sirpa!

Tänään Veeti oli ihan oikeesti yksin yksin pari tuntia. Laitoin sen meidän kodinhoitohuoneeseen eroon Wilmasta ja annoin sille sinne yhden kaluttavan naudan potka luun, muutaman vessapaperirullan mihin oli kätketty nannoja sisään ja yhden pahvilaatikon minkä sai repiä. Siellä oli myös oma makuualusta ja paperia. Lähtö tehtiin niin että Veeti oli jo innokkaasti luun kimpussa kun pistin khh:n oven kiinni. Luuta Veeti oli kalunut jonkun verran mutta vessapaperirullat ja pahvilaatikko oli saanut olla rauhassa. En tiedä onko Veeti hätääntynyt jossain vaiheessa koska se oli pissanut omalle makuupaikalleen ja sitä se ei ole vielä koskaan tehnyt. Ainakaan toistaiseksi en ole huomannut että se olisi tuhonnut jotain sellaista mitä se ei olisi saanut tuhota. Mutta ei nielaista ennen kuin tipahtaa! Kotiin kun tultii ja kun avasin khh:n oven Veeti nukkui kuppitelineen vieressä ja oli sen näköinen että WTF! Silitin Veetiä pari kertaa ihan hiljaa ja aloin touhuta omiani ja kun olin touhunut nii vasta sen jälkeen aloin rapsuttaa Veetiä ihan kunnolla ja juttelemaan sille.

Tänään mennään varmaan myös tapaamaan yhtä aussie tyttöä joka on lähestulkoon saman ikäinen kuin Veeti. Onkohan niillä peräti kaksi päivää ikä eroa.

Tuosta autolla kulkemisesta sen verran että ilmeisesti Veeti huutaa sielä takaluukussa sen takia kun hän ei nää eteenpäin ja nyt hän onkin keksinyt että hän kiipee takaluukussa olevien kajareiden päälle makaamaan ja pitää päätä niskatuen vieressä. Niin siis meidän autossa taka kaiuttimet ovat integroitu auton sisustukseen ja ne on melkein yhtä korkealla kuin takapenkin selkä noja ja tasaiset päältä joten niiden päälle on helppo kiivetä ja olla. Eilen hän teki tämän tempun ja oli koko sen ajan hiljaa kun siinä pysyi. Jossain tiukassa mutkassa keskeisapakovoima (olikohan se tollanen) oli liian suuri ja Veeti valui kajarin päältä pois.

Veetistä on tullut oikein tollanen pissa maakari kun se pissaa vähän väliä ja joka paikkaan. En tiiä sitten että onko se jotain merkkaamista vai mitä. Kyllä se paperillakin käy mutta välillä se pissaa ihan mihin sattuu. Oon koittanut käydä sen kanssa mah. usein ulkona, about tunnin välein mutta silti. Lähetin jo kasvattajalle APUAAAAAAAAAAA -spostin joten vinkkejä varmaan on tulossa jo.

Tässähän tätä taas jo olikin! Kirjoittelen myöhemmin taas lisää ja yritän saada uusia kuvia aikaiseksi.


torstai 10. toukokuuta 2007

Autoilua ja valjaiden ostoa!

Eilen oltiin siis Lohjalla isäni korjaamolla. Sinne päin kun mentiin Veeti piti aika moista meteliä, mutta takas tullessa ei juurikaan vinkunaa kuulunut, johtuneen varmaan siitä että poika oli niin väsynyt että nukkui autuaan tyytyväisenä takaluukussa. Korjaamolla tutustuttiin kaikennäköiseen uuteen, eikä korjaamon hälinä tuntunut paljon häiritsevän, koska uni tuli useampaan kertaan päivän aikana. Iltapäivällä kun lähdettiin takaisin kotio päin poikettiin mun siskon luona moikkaamassa Sissiä. Ensin Sissi vähän arasteli, mutta kun sai luottamusta lähteä leikkimään, tuntui se leikki äityvän välillä turhan rajuksi. Välillä otimme molemmat syliin jäähylle. Toisaalta kumpikaan ei murissu eikä rähissy eikä myöskään vikissyt, joten tiedä sitten häntä oliko se niin rajua vai ei... Kun lähdimme siskoltani Veeti vikisi pienen aikaa mutta lopetti melkein yhtä nopeesti kun alottikin.

Tänään sitten lähdettiin ostamaan Salosta valjaita. Meno matkalla taas vikistiin, mutta tulo matkalla oli taas jo hiljasempaa kunnes päästiin koti tielle. Eläin kaupassa Veeti oli suurimman osan ajasta sylissä mutta pääsi välillä vähän käppäilemäänkin ja hauskaa tuntui olevan. Valjaissa on varmaan hiukan helpompaa opetella kävelemään remmissä kun ei pääse vetämään itseään läpi pannasta. Mä en halua että Veeti oppii sen ensimmäiseksi...

Veeti on päässyt myös makujen maailmaan. Olen alkanut sekoittamaan Veetin ruokaan jauhelihan, piimän ja raksujen lisäksi hiukan Wilman lihoja. Muutama päivä sitten ruuassa oli vähän lampaan rasvaa ja nyt siinä on hiukan lampaan maksaa mukana. En ole laittanut niitä sen enempään kuin vaan makua antamaan, jotta poika alkaisi hiukan tottumaan muihinkin ruokiin ja makuihin.

Joo tässä tais olla taas jo suurimmat kuulumiset! Huomaatteko että oon aika ahkeraan kirjotellu tänne.. Kyllä kai sitä puhtia vielä riittää kun tää on meikäläisellekkin niin uutta mutta kai se tästä vielä laantuu! =)


tiistai 8. toukokuuta 2007

Veeti 9 viikkoa!

Tänään Veeti täytti 9 viikkoa. Sen kunniaksi laitoin Veetille pannan kaulaan aamulla ja iltapäivällä leikattiin hiukan kynsiä. Pannan Veeti otti aika rennosti, se ei tuntunut pahasti vaivaavan poikaa kun leikit kutsui. Välillä täytyy tietenkin pysähtyä ja rapsuttaa, mutta sen jälkeen mennään taas sellaisella vauhdilla että alta pois! Kynsien leikkuukin meni yllättävän kivuttomasti. Veeti yritti rimpuila ensimmäiset viisi minuuttia mutta huomasi sen jälkeen sen olevan turhaan ja antoi leikata kynnet suosiolla. Ajattelin että teen kynsien leikkuusta kivaa ja palkkasin joka leikatun kynnen jälkeen keitetyllä hevosen lihalla. Hyvin tuntui uppoovan vaikka muuten oli todella loukkaantuneen näköinen.
Tänään taas tutustuttiin pariin uuteen ihmiseen. Eipä tuo tuntunut olevan moksiskaan. Huomenna olisi tarkoitus mennä tutustumaan mun isän työ paikkaan ja samalla varmaan tavataan siskon pentu Sissi. Torstaina mennään ostamaan valjaita ja lauantaina oltaisiin sitten menossa moikkaamaan päivän vanhempaa aussie neitiä. Sunnuntaina onkin sitten Salon ryhmis minne Veeti ei ole tulossa.

Jaahas, tässä oli varmaan suurimmat tällä kertaa! Katsellaan!


lauantai 5. toukokuuta 2007

Poika pääsi kotiin!

Eilen illalla meille siis saapui poika nimeltään Pyrzillac's Waitforme eli "Veeti". Veeti ei juurikaan kauheesti ikävöiny tai ei ainakaan näyttänyt sitä ja ensimmäinen yö meni vallan mainiosti. Pissaa ja kakkaa on ollu vähän joka puolella mutta nyt ei oo vähän aikaan tullu muualle kuin paperille ja ulos. Kaiken näköistä uutta ollaan kokeiltu kuten Wilma kiusaamista, mun aamutakin vyötä, pöydän ja sohvan kulmaa ja uusia leluja tietenkin.
Wilma on ottanut Veetin suht hyvin vastaan. Wilma ei vaan oikeen tiiä, että mitä sen pitäis tehä ku Veeti yrittää saada sitä leikkimään. Muutama murina aina kuuluu ja pientä komentamista, mutta siis sehän on ihan tervettä! Ei uusi pentu kuitenkaan ihan silmille saa hyppiä.
Veeti kuvittelee olevansa jo niin iso poika että pissalla kun käydään täytyy aina kuopia oikein olan takaa ja välillä se yrittää nylpyttää Wilmaa... Pientä dominanssin poikasta ja itsenäisyyttä tuntuu pojalla olevan, joten oon nyt alusta saakka alkanu vahvistamaan kaikkea kontaktia mitä Veeti muhun ottaa varsinkin ulkona. Myös kaikki pureminen on kieletty ja yritetty tarjoo jotain paljon kivempaa tekemistä. Ehkä mun kuitenkin pitäis vielä vähän tiukemmin kieltää jottei se myöhemmin kokeilis enää samaa. Rohkea tuo on ja on ollu tosi reipas, mutta muutamat asiat vielä pelottaa kuten Wilman haukkuminen ja ovi aukossa roikkuva tollanen hyönteis verho vai mikä tuo nyt sit on. Kyllä hän sen verhon läpi menee, ei siinä mitään, mutta siin täytyy aina odottaa se hetki että ne lakkaa heilumasta ja että löytyy sellanen sopiva rako. Vielä en oo Veetin kanssa tehny sen kummempia kuin käyny ulkona ja leikkiny. Hiukan ollaan tutustuttu naapureihin kun ollaan ulkona käyty, mutta ei mitään sen kummempaa. Nyt jo Veeti alkaa olee kotiutunu tänne meille, nyttenkin se nukkuu autuaan tyytyväisenä olkkarin pöydän alla melkein kaikki ketarat taivasta kohden ja välillä mennään niin kovin että meinaa koko koira lähtee suorastaan lentoon =).

No siinä oli varmaan kaikki tältä erää. Laitan kohta kuvia tänne.


Nyt löytyy Veetistä uusia kuvia ja Wilman ja Velmun kansiossa on myös uusia kuvia. Kuvaa klikkaamalla pääset suoraan Veetin kansioon.