sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Uudet tuulet!

Muutin blogin nimen, koska paikkamme nimeksi on ajateltu muuttaa Villa Angel Helena. Ei ehkä omaperäisin, mutta sillä on oma tarinansa. Danihan on kotoisin Espanjasta, joten Villan on tarkoitus viitata espanjalaisiin juuriin, Danin isän nimi oli Angel ja Danin äidin toinen nimi oli Helena. Lisäksi Angel tarkoittaa tietenkin myös enkeliä joka viittaa siihen että Danin äiti on siis enkeli, joten Villa Angel Helena oli hyvinkin luonteva valinta.

Lisäsin kalenteriin uuden tapahtuman. Eli kerrotakoon nyt ihan julkisesti, että meille tulee pentu tammikuun puolessa välissä. Pentu on rodultaan bordercollie ja nyt kaikki aussie ihmiset kiroo mut suohon... Itsehän olen aikoinaan ollut sitä mieltä, että meille ei bortsua tule, mutta koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan... :) Tässä muutama kuva pentusista:

Riot

Root
 
Näistä sitten varmaan jompikumpi olisi meille tulossa. Nämä pennut ovat kyllä niin tasasia että on vaikee valita tuosta noin vaan se oikea, joten odotellaan pentutestin tuloksia. Pentueen kasvattajatkaan eivät ole vielä valinneet omaansa, joten vielä odotellaan... :) Mua jopa vähän kauhistuttaa pennun tulo, koska musta tuntuu että mulla on peukalo keskellä kämmentä sen kanssa, mutta toisaalta olen tosi innoissani!
 
Samalla reissulla kun kävimme pentusia ihmettelemässä kävimme myös Fiitä moikkaamassa. Vaikka käynti olikin aika pikainen, niin Fii vaikutti kovin onnelliselta ja oli hyvässä kunnossa. Eikä Fii pahasti edes hinkunut meijän mukaan kun olimme lähdössä, joten oletan sen kotiutuneen hyvin! Olen kovin onnellinen sen puolesta! Nyt sillä on elämä minkä se ansaitsee!
 
Enskan tai Veetin kanssa ei ole tehty mitään vähään aikaan. Veetin kanssa aloitamme varmaan Aneten rally-toko kurssilla pennun saapumisen jälkeen, jolloin voin ottaa pennun aina mukaan ihmettelemään menoa. Enskan kanssa pitäisi aloittaa treenaaminen heti viikolla 1 tai 2. Täytyy kattoa nyt kuinka kaikki menot ja muut menee. No viimeistään 20. päivä aloitetaan kun on valmennus... :D ja heti seuraavana viikonloppuna olisi ATT:n kisat.
 
Kisun kanssa mennään huomenna taas lääkäriin. Saas nähä mitä ne sanoo. On se jo parempi, mutta on se vieläkin vähän kipee ja on alkanut taas aivastelemaan... Samalla reissulla haetaan uusi pakastin, jotta saadaan koiran ruuat mahtumaan... :D
 
Danihan jää tammikuuksi kotiin viettämään vähän kesälomaa ja aikoo saada talon yläkertaa tehtyä eteen päin. JEE! Oma vessa/suihku ja vaatehuone! Joka naisen unelma! :D
 
Siinä kaikki tällä kertaa! Muistakaa hymyillä! :)


tiistai 18. joulukuuta 2012

Kisun seikkailut ja vähän muidenkin

Kisun seikkailuista en olekaan vielä kertoillut. Velmuttimellaha on vasen etunen ollut aika kipee ja sen kanssa on juostu sitten kaupungin eläinlääkärillä, joka on antanut lähinä tulehduskipulääkettä, mutta nyt reilu viikko sitten se yltyi tosi pahaksi ja päätin viedä sen Ehytille eläinlääkäriin. Eläinlääkäri taisi jo itsekin, kissan nähdessään, ajatella pahinta ja vielä kun kerroin oireista, mutta kuinkas kävikään...? Kisun jalka oli kuvissa erittäin hyvän näköinen eikä vikaa tuntunut löytyvän. Eläinlääkäri sitten päätti, että annetaan pitkävaikutteista antibioottia ja paljon kipulääkettä. Kotiin tuli mukaan myös erittäin voimakas ja pahan makuinen kipulääke Tramal ja lisäksi Metcamia. Kolme päivää annettiin Tramalia ja Metcamia vähän pidempään ja nyt kisu on taas jo ihan eri kisu. Kävelee paremmin, on enemmän mukana kaikenlaisessa ja jaksaa taas pestä itseään pitää huolta turkistaan. Mä aloin olee jo aika varma, että joudutaan ottaa uusi hiiri kissa, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että Velmu the Kulmakunnan Kuningas is back! :D

Viime keskiviikkona ja sunnuntaina oli taas ratsastustunnit. Keskiviikkona ratsastin heppasella nimeltään Heikki ja viimeksi kun ratsastin sillä niin mun ratsastustunti meni ihan päin prinkkalaa! Se kuskas mua pitkin maneesii miten sitä huvitti enkä saanut sitä taipumaan yhtään mihinkään. No tällä kertaa meni paremmin ja sain siitä jo vähän jonkun sortin muotoakin irti, mutta paremminkin olis voinut mennä... Sunnuntaina sitten taas oli löysäily tunti ja kuvittelimme olevamme ylikypsiä kesäkurpitsoja... Kyllä, luit ihan oikein! Tarkoitus oli siis istua selässä ihan rentona ja mielikuvaksi annettiin ylikypsä kesäkurpitsa... No mutta tarkoituksena oli siis tehdä mahdollisemman vähän mitään ja kun sopiva rentous oli löytynyt alettiin keskittymään vain yhteen kohtaan kropassa kerrallaan. Ja näitä siis tehtiin eri askellajeissa, mutta suurimmaksi osaksi ravissa. Välillä jännitettiin vain jomman kumman jalan varpaita, välillä taas jomman kumman käden pikkurilli, välillä taas tujotettiin vain hevosen korvia tai ympyrän keskipistettä. Oli mielenkiintoista huomata, miten hevoset reagoivat niihin yksittäisiin jännityksiin ja tuijotuksiin. Menin jälleen kerran Heikillä ja yksi suurimmista reaktioista oli kun jännitin oikean käden pikkurilliä ja Heikki käänsi päänsä lähes poikittain.

Veetin kanssa oltiin viimestä kertaa Aneten motivaatio kurssilla ja Veeti meni tosi mukavasti. Kotiläksyksi saatiin paikallaan oloa istuen ja maaten ja minä saan tehä mitä vaan ilman, että se lähtee. Ilmoittauduttiin samalla seuraavalle kurssille... Hups... No ei kai! Hyvähän se on! Tällä kertaa mennään ihan rallytoko kurssille joka alkaa tammikuussa. Päästäsköhän me Veetin kanssa joskus vaikka ihan kisaamaan rallytokossa? Mene ja tiedä... No jos nyt ensin päästäis alottamaan ja katotaan miten se alkaa sujumaan.

Hmm, mitä muuta...Töitä on ollut ihan riittämiin ja kiirettä pitää varmasti ihan viimeseen päivään asti ennen jouluLOMAAAAA!!!! Mä niin odotan sitä lomaa ja TOIVON että saan kanssa pitää lomaa!
Samalla kun näitä töitä on tässä paiskinut, niin on alkanut miettimään yleistä taloustilannetta ja työtilannetta Suomessa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on töitä ja vaikka välillä työn teko ei maistuisikaan niin äkkiä törmää siihen todellisuuteen, että työttömyyttä on aika paljon myös Suomessa... Samalla on tullut väkisinkin mieleen se kylmä asia, että toimihenkilöitä on Suomessa aivan liikaa. Tämänpä takia on myös alkanut miettimään, että mitähän sitä sitten ihan aikuisten oikeesti tekisi isona. Tuskinpa ihan heti olen lopettamassa töitäni tai mitään muutakaan, mutta mitä sitten jos tulee se tilanne vastaan, että joutuu työttömäksi? No sitä sietää miettiä aina välillä...

Joulukin tekee tuloaan ja meillä siihen valmistaudutaan aika lyhyellä ajalla kun ei tähän mennessä oikein ole kerennyt. No eiköhän sitä viimeistään perjantai-illalla pääse virittäytymään tunnelmaan... :)

Oikein hyvää joulun odotusta kaikille ja nauttikaa talvesta! Kerrankin on lunta eikä tiedossa ole mustaa joulua. Ja jos on niin saa kyllä aikamoiset helteet tulla tähän hätään... :)

Muistakaa hymyillä! ^^

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

On mulla ehkä ollut elämääkin... :)

RATSASTUS!! Ratsastus, se on uusi asia mun elämässä (HUH! Pelästyin jo, että mulla on ihan aikuisten oikeesti ollut tosi tylsä elämä näiden parin vuoden aikana... :)). Tai siis uusvanha... Eli aloitin viime syksynä ratsastuksen uudelleen ja se on ollut kivaa! Ainut ikävä puoli siinä on ollut se, että talli on Vaskiolla ja joudun olemaan ensin päivän töissä ja sitten vähän iltaakin, jollen mene jonnekin muualle kuluttamaan aikaani ja sitten lähden väsyneenä ratsastamaan... Se on näin pidemmän päälle raskasta. Jos pääsisin kotiin välissä niin tilanne olisi ihan eri. Nyt joudunkin tuon kevät kauden katsomaan, että miten jatkan kun en voi olla enää koko päivää pois kotoonta. Ajattelin, että siirryn sunnuntain ryhmään ja ostan kymppikortin, jolloin ei ole väliä vaikka välillä ei pääsiskään. Sunnuntai on vaan siitä huono, kun meillä on noita kisoja tosi usein sunnuntaisin, mutta kun se on oikeestaan ainut vaihtoehto... No eiköhän se jotenkin järjesty...

Mulla oli neljä vapaa päivää viime viikolla (to-su), mutta ei se siltä oikein tuntunut... Torstaina tein kotona töitä, perjantaina olin isän korjaamolla ihmettelemässä niin autoa kuin muitakin juttuja, lauantaina pyörähdettiin messarissa lähinä Vappu Alatalon luennon takia ja sunnuntaina oli ratsastustunti ja Veetin kanssa Aneten kurssi. Tällä kertaa Veeti ei ollutkaan motivaatikurssilla vaan agilityn alkeiskurssilla... Kyllä sillä tuntu ihan hauskaa olevan! No kuhan nyt hömpötetään. En osaa asettaa sille koiralle mitään tavoitteita, enkä halua, koska se on jotenkin niin ailahtelevainen tuon motivaationsa kanssa... Yritän tarkoituksella olla tekemättä sen kanssa yhtään mitään viikolla, koska pelkään oikeesti kuluttavani sen motivaation loppuun... Mutta on se vaan niin ihana kun se tekee niin, että se oikeesti haluu tehä!

Myös auto on vaihtunut tässä välissä. Audi on mun silmäteräni! No joo, ei se nyt ihan niin tärkeä ole, mutta tykkään siitä autosta!  Perjantaina Audi sai vihdoinkin ihan kunnon huollon! On ollut vähän turhan pitkä väli, tosin ei mitenkään "vaarallisen" pitkä, noiden huoltojen välillä. Öljyt siihen jo kerran tuossa välissä vaihdettiin, joten sen puolesta ei huolta, mutta kaikki se muu! Mutta nyt se on huollettu ja ensi viikolla vien sen Audi liikkeeseen automaattivaihteiston öljyn vaihtoon... Sitten voi taas hetken huoletta ajella! Toivottavasti!

Lauantaina oltiin tosiaa messarissa ja Vappu Alatalon luento oli kyllä hyvä ja herättävä! Omien ajatusten ja päänupin kuntoon pitäisi varmaan enemmänkin perehtyä ja tutkiskella omia reaktioita eri tilanteissa... Mielenkiintoinen aihe!

Töissä on ollut ihan valtavan paljon hommaa ja välillä alan epäilemään, että mulle on joku burn out tulossa, mutta ehkä se on vaan kuvitelmaa... :)

Loppu vuotta kohden olisi kiva alkaa vähän rahoittumaan ja hiljentymään joulun ja uuden vuoden viettoon. Mä niin odotan sitä lomaa!!!

Sitten olis varmaan aika alkaa suunnittelemaan ensi vuotta... Treenaaminen Enskan kanssa pitäisi varmaan aloittaa ja kaikkenlaista muuta uutta on myös luvassa! Mutta ehkä niistä sitten vähän enemmän myöhemmin!

Muistakaa iloita ja pitää huolta toisistanne!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Elämän ilo

Veeti on yllättänyt mut täysin tolla muutoksellaan, mikä on tapahtunut sen jälkeen kun Fii on muuttanut pois. Vaikka ei siitä ole kuin viikko aikaa! Mutta se on vaan muuttunut! Se on paljon iloisempi, kiinnostuneempi eri asioista ja muutenkin jotenkin niin paljon rennompi ja onnellisempi.

Aloitettiin Veetin kanssa Aneten motivaatio kurssi ihan vaan, että meillä on jotain yhteistä tekemistä ja se tuntuu olevan Veetistä huisin hauskaa! Onhan
siitä jo aikaa kun ollaan viimeksi mitään yhdessä tehty...

Tänään oltiin Salon Koirahallin epävirallisissa agilitykisoissa ja koska me ei Enskan kanssa aksata tänä vuonna enää ollenkaan niin menin sinne pitämään KISAn buffaa ja otin Veetin mukaan. Jotenkin sitten eksyttiin Veetin kanssa kisaamaan starttiluokkaan ja Veeti oli ihan liekeissä! Se meni ihan valtavalla fiiliksellä ja vaikka jouduin sitä yhdessä kohdassa vähän korjaamaan niin siltikin se jatko ihan sika hyvällä fiiliksellä! Voi vitsi! En olis ikinä uskonu! Olin ihan sata varma, että kun tulee eka mutka niin se alkaa vaan haistelee tai menee morjestamaan yleisöä, mutta Veetipä yllätti!

En voisi paljoon iloisempi olla! Veeti on niin hieno miäs!