Ohhoh... Mistähän alottaisi...
No joka tapauksessa en päässyt noihin treeneihin mistä mainitsin edellisessä postissa, koska joulukiireet painoivat päälle... Ajattelin että jätän nämä yhdet treenit joulun takia väliin, niin sitten voin rauhassa käydä perjantaisin niin kauan kun treenit kestää... Niih, vai voinko..?
Viikonloppu meni ihan mukavasti ilman suurempia ongelmia ja otin koirien kanssa lauantaina pihalla hyppy jumppa sarjoja ja siivoskelin huushollia... Viikolla ja viikonloppuna minulla oli pientä vatsakipua silloin tällöin mutta se oli niin olematonta että en kiinittänyt siihen mitään sen kummempaa huomiota. Sunnuntaina alotin aamulla joulutorttujen leipomisesta ja tunsin jo silloin että veto on jotenkin poissa ja vatsakin on vähän kipeämpi kuin aikaisemmin. Otin buranan ja toisenkin, mutta olo ei oikein helpottanut. Puolen päivän aikaan olin jo niin kipeä etten jaksanut tehdä mitään vaan makasin sohvalla. Neljän aikaan vatsakipu vain yltyi ja loppu illasta en voinut olla enää paikallani, koska kipu oli niin sietämätön. Seitsemän aikaan lähimme sitten Saloon ensiapuun.
Koska minulle on jo aikasemmin tehty iso leikkaus ruuansulatuselimistöön, aavistin heti jotain pahaa. Samaisen leikkauksen takia kuljen useammin myös vessassa mitä normaalisti, nyt olin viimeksi käynyt vessassa edellisenä yönä...
Ensiavussa sanottiin että minulla on jokin alkava vatsatauti, annettiin kaksi kipupiikki persauksiin, iskettiin resepti käteen ja lähetettiin kotiin. Kotona otin määrätyt lääkkeet ja ajattelin että eiköhän se tästä. Illalla kun menimme nukkumaan en saanut unta vaan pyörin ja ähkin. Ajattelin että menen alakertaan nukkumaan niin en häiritse Dania. Ei kestänyt kauan kun juoksin vessaan oksentamaan. Toisaalta olin iloinen, koska ajattelin että no nyt helpottaa. Huuhtelin suun ja otin vain muutaman huikan vettä ja menin takaisin nukkumaan. Olin ehkä kaksi minuuttia makuullani kunnes kipu alkoi taas. Kun olin oksentanut kolmannen kerran pelkkiä maha nesteitä ja kärsinyt käsittämättömistä kivuista, päätin että nyt riitti ja lähdin uudelleen ensiapuun.
Tällä kertaa minut päätettiin ottaa osastolle ja sain voimakkaita kipulääkkeitä suoraan suoneen. Jonkin aikaa olikin ihan hyvä olo lukuunottamatta ällöttävän inhottavaa mahaletkua minkä oli tarkoitus helpottaa oloani ja estää oksentamatta, mutta oksensin siitä ohi joka tapauksessa.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä minulle iski vielä karmeemmat kivut alavatsaan johon ei auttanut muuta kuin yksi juuri vatsanseudun kipuihin tarkoitettu kipulääke, mutta sekin vain hetken. Tuota kyseistä lääkettä ei voi antaa kuin kolme kertaa vuorokaudessa joten siitäkään ei tosiaan ollut hyötyä kuin hetken. Kivut oli ihan sietämättömät enkä voinut edes maata vaan istuin sängyn reunalla ja nuokuin. Loppujen lopuksi minut oli pumpattu niin täyteen kipulääkkeitä, että hoitajan oli pakko valvoa vieressä että hengitin. Kipulääkkeissä kun on vaarana että hengityselimet lamaantuvat. Olin koko ajan tajuttomuuden rajamailla ja välillä hätkähdin kun hoitaja tönäisi minua olkapäähän että hengitä.
Loppujen lopuksi olin niin tokkurassa lääkeistä ja kivuista etten tajunut juurikaan mistään mitään, vain sen verran että lääkärit ilmoitti että minut pitää leikata. Näin jälkeen päin kun mietin sitä hetkeä kun olin jo niin väsynyt etten jaksanut jännittää enää yhtään lihasta saatikka liikuttaa mitään osaa ruumiistani, mietin vaan kuinka pelottavan lähellä olinkaan sitä luovuttamisen tunnetta ja kuinka ihanalta tuntui silloin ajatus vain luovuttaa ja nukkua. Pelottavaa!
Tiistaina hiukan ennen puoltapäivää pääsin osastolta ensin anestesialääkärin käsittelyyn, joka herätti minut jälleen "elämään" pistämällä minulle epiduraali puudutuksen. Sen jälkeen pääsin leikkaus saliin, josta muistan sen kun lääkäri sanoi että laitan sulle nyt todella voimakasta unilääkettä ja *pim* kaikki pimeni. Leikkauksessa selvisi että minulla oli kehittynyt kiinnike mikä oli saanut ohutsuoleni kiertymään pahasti ja siihen oli tullut paha verenkiertohäiriö. Minulta poistettiin 60 cm ohhutsuolta. Tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa elämääni toistaiseksi mitenkään. Katsotaan sitten mitää tulevaisuus tuo tullessaan.
Herätessäni horisin jos ja vaikka mitä puppua, mutta olo oli kuin uudella ihmisellä.
Nyt ollaan sitten sairaslomalla tammikuun loppuun ja näin kotona ollessa olo ei olekkaan enää niin kuin uudella ihmisellä vaan ennemminki avuton ja tyhmä. Sekään ei millään tavalla auta kun kaikki katsoo mua niin kuin mä menisin rikki jos joku katsoo liian kauan tai sanoo jotain tai se kaikki lässytys ja sääli mitä ihmiset tulee tyrkyttämään. Voinin kysyminen on ihan ok ja sillai, mutta tapahtunutta on turha voivotella. Nyt suunnataan taas katseet eteenpäin ja jos vaan kunto kestää niin tammikuun toisen viikonlopun jälkeen pyrin päästä vetämään treenejä täällä Kiskossa ja harjoittelemaan tätä koulutusohjaajan hommaa oman kouluttajani alaisuuteen. Mä en vaan kantele mitään kamalan raskaita vaan muut tekee raskaat hommat mun puolesta... =) Veetin kanssa tuskin pääsen sillon vielä radalle mutta muuten pyrin pääsemaan agilityn pariin mahdollisemman pian. Tällä hetkellä teen Veetin ja Wilman kanssa vaan jotain aktivointitemppuja tosin niitäkin häiritsee nää joulu hässäkät kun ei meinaa kunto riittää vääntämään jouluruokia ja tekemään koirien kanssa aktivointitemppuja samana päivänä. Käsittämätöntä kuinka huonoksi ihmisen kunto voi mennä niin lyhyessä ajassa. Veetistä ainakin ihan selkeesti huomaa että sillä on tylsää. Onneksi Dani aina välillä leikittää niitä ulkona ja painiin niitten kanssa sisällä olkkarin lattialla niin ei ihan täysin mee tylsäks, mutta tuota aivokoppaa pitäis saada aktivoitua vähän enemmän. Oon yrittänyt tehä kaikkia piilotusleikkejä ja sellasia noitten aktivointitemppujen lisäksi, mutta eipä sekään meinaa riittää. Veeti haluaa ihan selkeesti päästä välillä pois koti nurkilta... Täytyy nyt sitten kattoo jos vaikka lähettäis käymään jossain tässä joululomien aikana...
Kirjotin tapahtuneen mahdollisemman yksityiskohtaisesti sen takia ettei mun tarvitse koko tarinaa kertoa montaa kertaa päivässä eri ihmisille ja vältääkseni turhat huhut varsinkin täällä Kiskossa... Nääs viime kerralla olin raskaan ja ties vaikka mitä puppua ja kun asia selvisi niin sitten oltiin niin kiusaantuneita ja hiljasia kun olla ja voi, joten näin vältytään suuremmilta väärinkäsityksiltä.
Tässä rytäkässä en myöskään kerennyt lähettämään joulukortteja kavereille ja sukulaisille, joten toivotan Joulut tätä kautta:
Hyvää Joulua
ja
Onnellista sekä Menestyksellistä Uutta Vuotta!
Toivottaa: Mette&co.
No joka tapauksessa en päässyt noihin treeneihin mistä mainitsin edellisessä postissa, koska joulukiireet painoivat päälle... Ajattelin että jätän nämä yhdet treenit joulun takia väliin, niin sitten voin rauhassa käydä perjantaisin niin kauan kun treenit kestää... Niih, vai voinko..?
Viikonloppu meni ihan mukavasti ilman suurempia ongelmia ja otin koirien kanssa lauantaina pihalla hyppy jumppa sarjoja ja siivoskelin huushollia... Viikolla ja viikonloppuna minulla oli pientä vatsakipua silloin tällöin mutta se oli niin olematonta että en kiinittänyt siihen mitään sen kummempaa huomiota. Sunnuntaina alotin aamulla joulutorttujen leipomisesta ja tunsin jo silloin että veto on jotenkin poissa ja vatsakin on vähän kipeämpi kuin aikaisemmin. Otin buranan ja toisenkin, mutta olo ei oikein helpottanut. Puolen päivän aikaan olin jo niin kipeä etten jaksanut tehdä mitään vaan makasin sohvalla. Neljän aikaan vatsakipu vain yltyi ja loppu illasta en voinut olla enää paikallani, koska kipu oli niin sietämätön. Seitsemän aikaan lähimme sitten Saloon ensiapuun.
Koska minulle on jo aikasemmin tehty iso leikkaus ruuansulatuselimistöön, aavistin heti jotain pahaa. Samaisen leikkauksen takia kuljen useammin myös vessassa mitä normaalisti, nyt olin viimeksi käynyt vessassa edellisenä yönä...
Ensiavussa sanottiin että minulla on jokin alkava vatsatauti, annettiin kaksi kipupiikki persauksiin, iskettiin resepti käteen ja lähetettiin kotiin. Kotona otin määrätyt lääkkeet ja ajattelin että eiköhän se tästä. Illalla kun menimme nukkumaan en saanut unta vaan pyörin ja ähkin. Ajattelin että menen alakertaan nukkumaan niin en häiritse Dania. Ei kestänyt kauan kun juoksin vessaan oksentamaan. Toisaalta olin iloinen, koska ajattelin että no nyt helpottaa. Huuhtelin suun ja otin vain muutaman huikan vettä ja menin takaisin nukkumaan. Olin ehkä kaksi minuuttia makuullani kunnes kipu alkoi taas. Kun olin oksentanut kolmannen kerran pelkkiä maha nesteitä ja kärsinyt käsittämättömistä kivuista, päätin että nyt riitti ja lähdin uudelleen ensiapuun.
Tällä kertaa minut päätettiin ottaa osastolle ja sain voimakkaita kipulääkkeitä suoraan suoneen. Jonkin aikaa olikin ihan hyvä olo lukuunottamatta ällöttävän inhottavaa mahaletkua minkä oli tarkoitus helpottaa oloani ja estää oksentamatta, mutta oksensin siitä ohi joka tapauksessa.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä minulle iski vielä karmeemmat kivut alavatsaan johon ei auttanut muuta kuin yksi juuri vatsanseudun kipuihin tarkoitettu kipulääke, mutta sekin vain hetken. Tuota kyseistä lääkettä ei voi antaa kuin kolme kertaa vuorokaudessa joten siitäkään ei tosiaan ollut hyötyä kuin hetken. Kivut oli ihan sietämättömät enkä voinut edes maata vaan istuin sängyn reunalla ja nuokuin. Loppujen lopuksi minut oli pumpattu niin täyteen kipulääkkeitä, että hoitajan oli pakko valvoa vieressä että hengitin. Kipulääkkeissä kun on vaarana että hengityselimet lamaantuvat. Olin koko ajan tajuttomuuden rajamailla ja välillä hätkähdin kun hoitaja tönäisi minua olkapäähän että hengitä.
Loppujen lopuksi olin niin tokkurassa lääkeistä ja kivuista etten tajunut juurikaan mistään mitään, vain sen verran että lääkärit ilmoitti että minut pitää leikata. Näin jälkeen päin kun mietin sitä hetkeä kun olin jo niin väsynyt etten jaksanut jännittää enää yhtään lihasta saatikka liikuttaa mitään osaa ruumiistani, mietin vaan kuinka pelottavan lähellä olinkaan sitä luovuttamisen tunnetta ja kuinka ihanalta tuntui silloin ajatus vain luovuttaa ja nukkua. Pelottavaa!
Tiistaina hiukan ennen puoltapäivää pääsin osastolta ensin anestesialääkärin käsittelyyn, joka herätti minut jälleen "elämään" pistämällä minulle epiduraali puudutuksen. Sen jälkeen pääsin leikkaus saliin, josta muistan sen kun lääkäri sanoi että laitan sulle nyt todella voimakasta unilääkettä ja *pim* kaikki pimeni. Leikkauksessa selvisi että minulla oli kehittynyt kiinnike mikä oli saanut ohutsuoleni kiertymään pahasti ja siihen oli tullut paha verenkiertohäiriö. Minulta poistettiin 60 cm ohhutsuolta. Tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa elämääni toistaiseksi mitenkään. Katsotaan sitten mitää tulevaisuus tuo tullessaan.
Herätessäni horisin jos ja vaikka mitä puppua, mutta olo oli kuin uudella ihmisellä.
Nyt ollaan sitten sairaslomalla tammikuun loppuun ja näin kotona ollessa olo ei olekkaan enää niin kuin uudella ihmisellä vaan ennemminki avuton ja tyhmä. Sekään ei millään tavalla auta kun kaikki katsoo mua niin kuin mä menisin rikki jos joku katsoo liian kauan tai sanoo jotain tai se kaikki lässytys ja sääli mitä ihmiset tulee tyrkyttämään. Voinin kysyminen on ihan ok ja sillai, mutta tapahtunutta on turha voivotella. Nyt suunnataan taas katseet eteenpäin ja jos vaan kunto kestää niin tammikuun toisen viikonlopun jälkeen pyrin päästä vetämään treenejä täällä Kiskossa ja harjoittelemaan tätä koulutusohjaajan hommaa oman kouluttajani alaisuuteen. Mä en vaan kantele mitään kamalan raskaita vaan muut tekee raskaat hommat mun puolesta... =) Veetin kanssa tuskin pääsen sillon vielä radalle mutta muuten pyrin pääsemaan agilityn pariin mahdollisemman pian. Tällä hetkellä teen Veetin ja Wilman kanssa vaan jotain aktivointitemppuja tosin niitäkin häiritsee nää joulu hässäkät kun ei meinaa kunto riittää vääntämään jouluruokia ja tekemään koirien kanssa aktivointitemppuja samana päivänä. Käsittämätöntä kuinka huonoksi ihmisen kunto voi mennä niin lyhyessä ajassa. Veetistä ainakin ihan selkeesti huomaa että sillä on tylsää. Onneksi Dani aina välillä leikittää niitä ulkona ja painiin niitten kanssa sisällä olkkarin lattialla niin ei ihan täysin mee tylsäks, mutta tuota aivokoppaa pitäis saada aktivoitua vähän enemmän. Oon yrittänyt tehä kaikkia piilotusleikkejä ja sellasia noitten aktivointitemppujen lisäksi, mutta eipä sekään meinaa riittää. Veeti haluaa ihan selkeesti päästä välillä pois koti nurkilta... Täytyy nyt sitten kattoo jos vaikka lähettäis käymään jossain tässä joululomien aikana...
Kirjotin tapahtuneen mahdollisemman yksityiskohtaisesti sen takia ettei mun tarvitse koko tarinaa kertoa montaa kertaa päivässä eri ihmisille ja vältääkseni turhat huhut varsinkin täällä Kiskossa... Nääs viime kerralla olin raskaan ja ties vaikka mitä puppua ja kun asia selvisi niin sitten oltiin niin kiusaantuneita ja hiljasia kun olla ja voi, joten näin vältytään suuremmilta väärinkäsityksiltä.
Tässä rytäkässä en myöskään kerennyt lähettämään joulukortteja kavereille ja sukulaisille, joten toivotan Joulut tätä kautta:
Hyvää Joulua
ja
Onnellista sekä Menestyksellistä Uutta Vuotta!
Toivottaa: Mette&co.
