tiistai 30. syyskuuta 2008

Agilityn MM-kisat ja pientä ajojahtia

Viime viikonloppu meni sitten agilityn MM-kisoissa ja kylläpä oli huikeat kisat ainakin maxien yksilökisa! Joka päivä siellä piti käydä ja vaikka mä pääsin töistä vasta perjantai aamulla niin sinne oli pakko lähteä. Onneksi työnjohtaja oli niin kiltti että antoi perjantai ja lauantai yön vapaaksi! Lauantai illalla oli havaittavissa pientä kähenemistä äänessä, mutta sunnuntai illalla se oli varmaan kokonaan pois. No ei, oli sitä sen verran jäljellä että pystyin hehkuttamaan kisoja Danille ja parille kaverille! Niin ja kisoista puheen ollen:

Onnea Jouni ja Yoko MM-pronssista! Aivan hiukea rata ja jännitystä täynnä! Jatkakaa samaan malliin!

Tässä on fiilistelty vielä tänäänkin Suomen joukkueen radoilla ja yritetty myös samalla oppia jotain uutta.

Maanantai aamulla oltiin Veetin kanssa tuolla yhdellä metsätiellä lenkillä ja Veeti bongasi sieltä pinenen jäniksen poikasen ja alkoi sitä jahtaamaan. Pieni poikanen oli aivan kauhuissaan eikä tiennyt minne juosta joten se vaan juoksi sitä samaa ympyrää ja yritti harhauttaa Veetiä. Vihdoin ja viimein sain Veetin lopettamaan ja ajattelin että en ota sitä vielä kiinni että ei se mihinkään kauas lähe. Eikä lähtenytkään mutta sen piti aina välillä käydä pikaseen vielä tutkimassa se sama paikka missä se poikanen oli, kunnes sitten päätin että nyt riittää Veetin ajojahti. Siinä jäin sitten miettimään että Veeti olisi todennäköisesti saanu sen kani rukan kiinni jos ois ollu hiukan ketterämpi ja aloin miettimään että kuinka kömpelö Veeti loppujen lopuksi on... Samalla tuli mieleen että pitäiskö sille teettää jotain ketteryys ja koordinaatio tehtäviä missä se joutuis oikeesti käyttämään sellasia lihaksia mistä sillä ei oo ollu tähän saakka mitään hajua. Samoin se auttais varmasti tuossa agilityssa paljon jos se oppis käyttämään kroppaansa paremmin hyväkseen. Lähetinkin samantein fysioterapeutillemme postia olisiko hänellä jotain hyviä ideoita. Toistaiseksi hän ei ole vastanut, joten jännityksellä odottelemme. Jos jollain on jotain hyviä ideoita niin laittakaapa kommenttia. Joo lenkillä voi viedä koiran mettään jossa se oppii käyttämään jalkojaan ja hypyttää kivien ja kaatuneiden puitten päälle jne. mutta jotain muuta?

Kiskon Agility ry on muuten nyt sitten saanut omat sivut ja ne löytyy osoitteesta www.kiskonagility.com. Sivut ovat vielä vähän kesken mutta kehitteillä koko ajan.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Tassujen agi kisat, omat agi jutut ja jälkeä pitkästä aikaa

Tassujen agility kisat olivat siis viime sunnuntaina ja ne meni ihan hienosti ensimmäisiksi kisoiksi. Mitä nyt mä vähän sähläsin yhden medi luokan kolme tulosta keskenään... Mulla meni vähän Jöpöt ja Nöpöt sekasin ja vielä kun Jöpö vaihto paikkaan niin ei siitä voi tulla muuta kun sotkua. Onneksi asia saatiin hoidettua suhteellisen tyylikkäästi eikä siitä tullut mitään kauheeta sotkua. Tiedänpähän olla jatkossa tarkempi.

Omalta agility rintamalta kuuluu sellai hyvää että me päästiin Veetin kanssa uuteen ryhmään TSAUlla, tosin se alkaa vasta lokakuun alussa... Toisaalta Veetille tekee varmaan ihan hyvää olla vähän pitempää tauolla niin on sitten enemmän intoa kun alotetaan. Meillä on kyllä yks tunti agilitya tässä välissä kun meillä on tuo Kaisa Hilskan yksityistunti...

Maanantaina käytiin pitkästä aikaa heinäpellolla jäljellä. Ei se nyt ihan varmaan oppikirjan mukaan menny mutta ehkä se siitä lähtee kun saadaan molemmat vähän rutiinia... Olis hyvä jos saatais käytettyy noi syksyn niitetyt ja puidut pellot hyväks niin että saatas vähän tarkkuuta siihen jälkeen...