Kaikki ei mennyt niin kuin piti...

Ohhoh... Mistähän alottaisi...

No joka tapauksessa en päässyt noihin treeneihin mistä mainitsin edellisessä postissa, koska joulukiireet painoivat päälle... Ajattelin että jätän nämä yhdet treenit joulun takia väliin, niin sitten voin rauhassa käydä perjantaisin niin kauan kun treenit kestää... Niih, vai voinko..?

Viikonloppu meni ihan mukavasti ilman suurempia ongelmia ja otin koirien kanssa lauantaina pihalla hyppy jumppa sarjoja ja siivoskelin huushollia... Viikolla ja viikonloppuna minulla oli pientä vatsakipua silloin tällöin mutta se oli niin olematonta että en kiinittänyt siihen mitään sen kummempaa huomiota. Sunnuntaina alotin aamulla joulutorttujen leipomisesta ja tunsin jo silloin että veto on jotenkin poissa ja vatsakin on vähän kipeämpi kuin aikaisemmin. Otin buranan ja toisenkin, mutta olo ei oikein helpottanut. Puolen päivän aikaan olin jo niin kipeä etten jaksanut tehdä mitään vaan makasin sohvalla. Neljän aikaan vatsakipu vain yltyi ja loppu illasta en voinut olla enää paikallani, koska kipu oli niin sietämätön. Seitsemän aikaan lähimme sitten Saloon ensiapuun.
Koska minulle on jo aikasemmin tehty iso leikkaus ruuansulatuselimistöön, aavistin heti jotain pahaa. Samaisen leikkauksen takia kuljen useammin myös vessassa mitä normaalisti, nyt olin viimeksi käynyt vessassa edellisenä yönä...
Ensiavussa sanottiin että minulla on jokin alkava vatsatauti, annettiin kaksi kipupiikki persauksiin, iskettiin resepti käteen ja lähetettiin kotiin. Kotona otin määrätyt lääkkeet ja ajattelin että eiköhän se tästä. Illalla kun menimme nukkumaan en saanut unta vaan pyörin ja ähkin. Ajattelin että menen alakertaan nukkumaan niin en häiritse Dania. Ei kestänyt kauan kun juoksin vessaan oksentamaan. Toisaalta olin iloinen, koska ajattelin että no nyt helpottaa. Huuhtelin suun ja otin vain muutaman huikan vettä ja menin takaisin nukkumaan. Olin ehkä kaksi minuuttia makuullani kunnes kipu alkoi taas. Kun olin oksentanut kolmannen kerran pelkkiä maha nesteitä ja kärsinyt käsittämättömistä kivuista, päätin että nyt riitti ja lähdin uudelleen ensiapuun.
Tällä kertaa minut päätettiin ottaa osastolle ja sain voimakkaita kipulääkkeitä suoraan suoneen. Jonkin aikaa olikin ihan hyvä olo lukuunottamatta ällöttävän inhottavaa mahaletkua minkä oli tarkoitus helpottaa oloani ja estää oksentamatta, mutta oksensin siitä ohi joka tapauksessa.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä minulle iski vielä karmeemmat kivut alavatsaan johon ei auttanut muuta kuin yksi juuri vatsanseudun kipuihin tarkoitettu kipulääke, mutta sekin vain hetken. Tuota kyseistä lääkettä ei voi antaa kuin kolme kertaa vuorokaudessa joten siitäkään ei tosiaan ollut hyötyä kuin hetken. Kivut oli ihan sietämättömät enkä voinut edes maata vaan istuin sängyn reunalla ja nuokuin. Loppujen lopuksi minut oli pumpattu niin täyteen kipulääkkeitä, että hoitajan oli pakko valvoa vieressä että hengitin. Kipulääkkeissä kun on vaarana että hengityselimet lamaantuvat. Olin koko ajan tajuttomuuden rajamailla ja välillä hätkähdin kun hoitaja tönäisi minua olkapäähän että hengitä.
Loppujen lopuksi olin niin tokkurassa lääkeistä ja kivuista etten tajunut juurikaan mistään mitään, vain sen verran että lääkärit ilmoitti että minut pitää leikata. Näin jälkeen päin kun mietin sitä hetkeä kun olin jo niin väsynyt etten jaksanut jännittää enää yhtään lihasta saatikka liikuttaa mitään osaa ruumiistani, mietin vaan kuinka pelottavan lähellä olinkaan sitä luovuttamisen tunnetta ja kuinka ihanalta tuntui silloin ajatus vain luovuttaa ja nukkua. Pelottavaa!
Tiistaina hiukan ennen puoltapäivää pääsin osastolta ensin anestesialääkärin käsittelyyn, joka herätti minut jälleen "elämään" pistämällä minulle epiduraali puudutuksen. Sen jälkeen pääsin leikkaus saliin, josta muistan sen kun lääkäri sanoi että laitan sulle nyt todella voimakasta unilääkettä ja *pim* kaikki pimeni. Leikkauksessa selvisi että minulla oli kehittynyt kiinnike mikä oli saanut ohutsuoleni kiertymään pahasti ja siihen oli tullut paha verenkiertohäiriö. Minulta poistettiin 60 cm ohhutsuolta. Tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa elämääni toistaiseksi mitenkään. Katsotaan sitten mitää tulevaisuus tuo tullessaan.
Herätessäni horisin jos ja vaikka mitä puppua, mutta olo oli kuin uudella ihmisellä.
Nyt ollaan sitten sairaslomalla tammikuun loppuun ja näin kotona ollessa olo ei olekkaan enää niin kuin uudella ihmisellä vaan ennemminki avuton ja tyhmä. Sekään ei millään tavalla auta kun kaikki katsoo mua niin kuin mä menisin rikki jos joku katsoo liian kauan tai sanoo jotain tai se kaikki lässytys ja sääli mitä ihmiset tulee tyrkyttämään. Voinin kysyminen on ihan ok ja sillai, mutta tapahtunutta on turha voivotella. Nyt suunnataan taas katseet eteenpäin ja jos vaan kunto kestää niin tammikuun toisen viikonlopun jälkeen pyrin päästä vetämään treenejä täällä Kiskossa ja harjoittelemaan tätä koulutusohjaajan hommaa oman kouluttajani alaisuuteen. Mä en vaan kantele mitään kamalan raskaita vaan muut tekee raskaat hommat mun puolesta... =) Veetin kanssa tuskin pääsen sillon vielä radalle mutta muuten pyrin pääsemaan agilityn pariin mahdollisemman pian. Tällä hetkellä teen Veetin ja Wilman kanssa vaan jotain aktivointitemppuja tosin niitäkin häiritsee nää joulu hässäkät kun ei meinaa kunto riittää vääntämään jouluruokia ja tekemään koirien kanssa aktivointitemppuja samana päivänä. Käsittämätöntä kuinka huonoksi ihmisen kunto voi mennä niin lyhyessä ajassa. Veetistä ainakin ihan selkeesti huomaa että sillä on tylsää. Onneksi Dani aina välillä leikittää niitä ulkona ja painiin niitten kanssa sisällä olkkarin lattialla niin ei ihan täysin mee tylsäks, mutta tuota aivokoppaa pitäis saada aktivoitua vähän enemmän. Oon yrittänyt tehä kaikkia piilotusleikkejä ja sellasia noitten aktivointitemppujen lisäksi, mutta eipä sekään meinaa riittää. Veeti haluaa ihan selkeesti päästä välillä pois koti nurkilta... Täytyy nyt sitten kattoo jos vaikka lähettäis käymään jossain tässä joululomien aikana...
Kirjotin tapahtuneen mahdollisemman yksityiskohtaisesti sen takia ettei mun tarvitse koko tarinaa kertoa montaa kertaa päivässä eri ihmisille ja vältääkseni turhat huhut varsinkin täällä Kiskossa... Nääs viime kerralla olin raskaan ja ties vaikka mitä puppua ja kun asia selvisi niin sitten oltiin niin kiusaantuneita ja hiljasia kun olla ja voi, joten näin vältytään suuremmilta väärinkäsityksiltä.


Tässä rytäkässä en myöskään kerennyt lähettämään joulukortteja kavereille ja sukulaisille, joten toivotan Joulut tätä kautta:

Hyvää Joulua
ja
Onnellista sekä Menestyksellistä Uutta Vuotta!

Toivottaa: Mette&co.

Agilitya

Niin huomenna on jo taas treenit, mutta jos silti raportoisi ne edelliset treenit tänne... =)

Jos joskus oppisi uskomaan viisaampia heti ensi sanomasta niin se olisi kyllä saavutuksen arvoinen asia! Niin siis viime treeneissä tuli todistettua että se mitä Pete minulle toitotti alusta lähtien eli älä reagoi MITENKÄÄN virheisiin on totta. Toisaalta yritin sitä jo silloin karsia pois, mutta ilmeisesti se oli mulla niin voimakkaasti takaraivossa että tein sitä tavallaan alitajuntaisesti. Nyt vasta alan oppia miten siirrän epäonnistumisen ja virheet HETI sivuun ja jatkan tekemistä. Toisaalta koin sellasen ahaa elämyksen eli koin oivalluksen, toisaalta tunnen epäonnituneeni pahasti, koska Veeti on jo melkein kaksi vuotias ja nyt vasta onnistuin karsimaan (jollain tavalla) itsestäni sellaisen piirteen mikä on paineistanut Veetiä agilityssä. Pyrin myös ohjaamaan suht äännettömästi Veetiä koska ääni on varmaan se ensimmäinen mistä huomaa minun pettymykseni. Käytän ääntä vain tietyissä kohdissa rataa ja kiinnitän enemmän huomiota ohjaamiseeni. Voin kertoa että se tulee olemaan varmaan yhtä vaikeaa kuin noiden pettymisten karsiminen. Mun täytyy hankkia ihan uusi kuvakulma agilityyn ja miettiä agilityä vielä enemmän koiran kannalta ja näkökulmasta. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisen hyvänä agilityssä, mutta luulin että osaisin agilityä noin pääpiirteittäin, nyt tuntuu etten mä koskaan mitään agilitystä tiennytkkään... =) Toisaalta olen innoissani, koska pääsen oppimaan jotain uutta ja vielä sellaisesta asiasta mistä pidän erityisen paljon.

No huomenna katsotaan miten oivaltamiseni jatkuu... Kuten varmaan tekstistä huomaa mulla on todella sekalaiset tunteet tällä hetkellä enkä oikein tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa... Luulen että uteliaisuus ja uusi asia vie voiton ja lähden innolla tutkimaan agilitya uudesta näkökulmasta!

Kuulumisia

Tervehdys jälleen!
Taas on vierähtänyt pitkä aika viime kirjoittelusta, joten päivitelläänpä kuulumisia noin pääpiirteittäin.

Ollaan Veetin kanssa nyt sitten päästy sisään tähän meidän uuteen ryhmään, ollaanhan me jo peräti 4 kertaa siellä käyty. Ensimmäisellä kerralla ei päästy kun kerran kentälle, mutta seuraavilla kerroilla ollaan päästy senkin edestä. Nimittäin kouluttajamme Mirva pisti aikataulut uusikisi ja nyt meillä treenit menee niin että viiden aikaa treeneissä ei ole muutakun minä ja Veeti ja eräs toinen koirakko ja sitten siinä kuuden maissa paikalle tulee muut ryhmäläiset. Tämä sen takia että nyt minä ja Veeti ja tämä toinen koirakko saamme nopeita, mutta useampia kertoja kentällä. Me ainakin Veetin kanssa nimenomaan tarvitaan niitä nopeita kertoja kentällä koska Veetin mielenkiinto ei riitä useaan toistoon ja pitkään tekemiseen kerralla agilityssa. Samoin tuntuu myös että Mirva osaa kouluttaa meitä hyvin juuri tuon meidän motivaation takia. Oon kyllä miettinyt että pitäiskö Danin kokeilla joskus tehä jotain pientä Veetin kanssa, josko se menis paremmin. No täytyy miettiä tuota... Sen voin luvata, että jos Dani innostuu tekemään Veetin kanssa ja toistepäin, niin meillä on todennäköisesti uuden koiran hankinta edessä... =) Nimittäin minä en kyllä jää sinne kentän laidalle kattelemaan... Kyllä sen verran kova hinku on kentälle!
Veeti on myös alkanut löytämään takapäätään ainakin jollain tasolla, etupäästä en tiedä enkä osaa sanoa, joten sen tuomion saamme vasta tammikuussa kun menemme Piiralle.
Wilmahan menee nyt joulukuussa Piiralle jotta me voitais kokeilla homeopatiaa noihin Wilman allergia oireisiin. Mä oon ruvennu epäilee että se perimmäinen syy ei ole ruuassa vaan jossain muualla ja nyt sitten kokeillaan sitä homeopatiaa, josko siitä olisi apua.

Eipä täällä varmaan kummempia.

Vappu Alatalon hyppytekniikka seminaari

Viime viikolla, tiistaista perjantaihin, oltiin Veetin kanssa hyppytekniikka seminaarissa. Jonkun kanssa oli puhetta, että Veeti hyppää todella etupainoisesti ja itsekkin olen sen jo moneen kertaan huomannut, että Veeti ei hyppää yhtä luontevasti kun esim. Wilma.
Ensimmäisenä päivänä oli pelkkä teoriaosuus koiran hyppäämisestä: mitä se tarvitsee hyppäämiseen, minkälainen on oikea hyppytekniikka ja mitä koiran pitää osata/ottaa huomioon hypätessään. Kävimme myös läpi niitä harjoituksia mitä teimme muina päivinä.
Toisena päivänä Patricia Hirn puhui koirien fysiikasta, näytti muutaman liikkeen jolla saa jumpattua kropan eri syviä lihaksia ja katsoi kaikkien koirien syvien lihasten tilanteen ja varmisti, ettei koira onnu tai että sillä on kaikki noin pääsääntöisesti kunnossa. Veetin "tuomioksi" sanottiin, että Veetillä ei ole etupäässä olkanivelien seudulla syviä lihaksia juurikaan ja sama takapäässä lantion seudulla, sen sijaan keskivartalon tuki oli hyvä. Patricia sanoi myös että Veetin etupää on todella suora mikä aiheuttaa sen että, kun se laskeutuu hypyltä, se laskeutuu suorille etujaloille ja se taas aiheuttaa joka kerta turhan täräyksen sinne olkaniveleen. Ymmärsin kuitenkin niin että syvien lihasten pitäisi lieventää tätä ilmiötä. Koska Veetiltä puuttui myös takapäästä ne syvät lihakset, se ei hahmota takapäätään ja -jalkoja kunnolla, mikä saa ne "harottamaan". Se ei kiinitä tarpeeksi huomiota niihin. Tätä ei sanottu meille, mutta eräälle toiselle koiralle kyllä eli kireät reisilihakset saattavat laueta kun syvät lihakset saadaan kuntoon, koska ilman syviä lihaksia koira joutuu käyttämään pinnallisia lihaksia pysyäkseen pystyssä ja tämä tuli myös minulle mieleen heti Veetin "tuomion" jälkeen. Tämän jälkeen Patricia ja Vappu katsoivat koiran hyppytekniikkaa ensin yhdellä hypyllä ja sitten perushyppysarjalla missä oli viisi estettä hyvin lähekkäin (en muista tarkkoja välejä, mutta olisiko ollut 6 jalkaa maxi koiralla) ja korkeus vain jokin 20cm. Näistä Veeti sai "tuomiokseen" pentu. Se on kuulemman ihan pentu vielä hyppytekniikassa. Se tekee kamalia hämähäkki hyppyjä ja se ei osaa koota itseään vaan hyppää tassut miten sattuu (johtuu myös osittain siitä ettei sillä ole niitä etu- ja takapään syviä lihaksia). Se ei myöskää osaa lukea riman korkeutta juurikaan, vaan hyppää kamalan korkealle. Perussarjassa se pääsi just ja just ne neljä ensimmäistä hyppyä mutta viides oli jo liikaa ja Veeti ei kerennyt sitä hyppäämään lainkaan vaan meni läpi... Neljällä esteellä osasi jo jotenkin mitoittaa hyppynsä oikein. Näissäkin jos rima oli vaakasuorassa Veeti hyppäsi kamalan korkealle, mutta kun ne laitettiin ristikoiksi niin se hyppykaari mataleni hiukan.
Kolmantena päivänä teimme kasvavaa sarjaa, mikä on tarkoitettu etäisyyden arvioimisen harjoitteluun, ja etäisyys/korkeus sarjaa jossa sarjan viimeinen este voi kasvattaa etäisyyttä kolmanteen esteeseen TAI viimeisen hypyn korkeus voi vaihdella. Näistä Veeti suoriutui ihan mukavasti. Etäisyyden luku sillä on kuulemman ihan hyvä eikä sitä tarvitse erikseen harjoitella, mutta se korkeus... Kun laitoimme korkeuteen 5 cm lisää niin johan pompas. Se oli ihan kamala loikka. Niin siis kaikissa näissä tehtävissä ja sarjoissa ohjaaja on ihan paikoillaan, joten minäkin huomasin ne kamalat hämähäkki hypyt. Tästä syystä Veeti menee rataharjoittelussakin rimat 20-30cm (vaihdellen) niin kauan kunnes se oppii että hypyn täytyy olla eteenpäin vievä eikä ylöspäin suuntautunut.
Neljäntenä päivänä oli taipumisen vuoro ja Veetihän ei taipunut laisinkaan (jälleen riippuu paljon niistä syvistä lihaksista). Sen oli kauheen hankala tehdä sitä taipumis sarjaa ja meiltä jäikin se kesken. Päätimme että Veetin kanssa ei niitä tehdä vielä ollenkaan ennen kun se saa niitä syviä vähän enemmän. Lopuksi otimme kuitenkin vielä ihan perushyppysarjan 4 esteellä, koska selvästi se oli Veetille paljon helpompaa ja mielekkäämpää, ja Veeti teki sen aivan loistavasti vaikka rimat olivat vaakasuorassa 20cm korkeudella. Se osasi hienosti koota itsensä niin että mahtui esteiden väliin hyvin ja korkeudenkin se osasi jo säädellä oikein. Olin kyllä tosi ylpee ja yllättynyt! Missä välissä se ton kerkes oppimaan? Luulin että näkisin tuloksia vasta viikkojen tai kuukausien harjoittelun jälkeen!
Jatkossa harjoittelemme perushyppysarjaa ensin hetken 4 esteellä ja sitten 5 esteellä ja teemme myös etäisyys/korkeus sarjaa, mutta vain korkeutta muuttaen. Näitä harjoituksia pitäisi tehdä 1-2 kertaa viikossa ja syviä lihaksia pitäisi harjoitella joka toinen päivä. Täytyy kattoa josko kävis tuolla Tassujen hallilla aina työvuorojen periksi antaessa päivisin tekemässä noita hyppy jumppa sarjoja kun sielä tosiaan saa säädettyä tuota korkeutta vain sen 5 cm kerrallaan. KisAn hyppy esteet ovat toistaiseksi niin alkeelliset että niillä ei saa oikeita korkeuksia.

Kaisa Hilskan yksityistunti agista

Eilen oltiin pitkästä aikaa agility harjoituksissa tosin se oli yksityistunti. Oli kyllä hintansa väärtti nimittiäin opin paljon hyödyllisiä asioita ja otetaan kyllä myöhemmin uudestaan!

Esim. niistä kuja kepeistä sain sitä kaivattua koulutusta. Alotettiin ihan siitä mitä me ollaan tehtykkin eli kuppi toiseen päähän ja ensin lähetettään suoraan ja ihan keppien "juuresta" eli nokka melkein jo valmiiks siellä kujalla. Sen jälkeen lisätään kulmaa joku tyyliin 30 astetta molemmin puolin (etäisyys pysyy samana) ja sitten kun se sujuu niin taas lisätään se 30 astetta jne. Kun kaikki kulmat sujuu tolta samalta etäisyydeltä niin otetaan 0,5-1,0m lisää etäisyyttä ja aletaan homma alusta. Sitten kun etäisyyttä alkaa olemaan joku 3-5m, kujaa kavennetaan joku viitisen senttiä. Ja taas aloitetaan homma alusta. Rata harjoittelussa voi kuulemman vielä käyttää sitä peruutus tyyliä. Uskoisin että kun saadaan tuo ensimmäinen etäisyys tahkottua läpi niin noi muut etäisyydet menee varmaan melkein itsestään kerta koira jo tietää mistä on kyse.

Omasta ohjaamisesta opin myös paljon. Ensinnäkin että Veeti on laaka laukkainen koira eli se tarvii tilaa ennen hyppäämistä ja tämän takia lähdössä se täytyy jättää aika kauas ja sitä pitää ohjata niin että sillä on mahdollisemman suora linja seuraavalle esteelle ja tilaa kerätä itsensä siihen seuraavaan hyppyyn. Täytyy sen verran kehasta että vaikka ei olla kun kerran harjoiteltu Katin avustuksella sitä paikallaan odottamista niin nyt Veeti pysy todella hienosti alussa ja kesti mun liikkeitä ennen käskyä tosi hienosti. Tuo koira osaa oikeesti yllättää mut tosi usein. Tuosta palkkaamisesta opin myös tosi paljon uutta tai lähinä ehkä siitä että millon palkata. Esim. rata harjoittelussa palkataan lähes aina koska pääasiassa ohjaaja tekee siinä virheitä eikä koira (poikkeuksena tietty riman tiputukset sun muut tämäntyyppiset). Erikseen on ne harjoitukset jossa harjoitetaan koiran tekniikkaa.

A-estekin on nyt sitten hallussa. Se meni itseasiassa yllättävän kivuttomasti. Ei otettu kuin kerran niin että Kaisa piti valjaista kiinni ja minä olin ylhäällä vastassa. Sitten pari kertaa niin että seisoin sivussa ja pidin nannaa siellä ylhäällä ja Kaisa piti edelleen valjaista kiinni. Sitten pari kertaa niin että minä pidin edelleen sitä nannaa siellä ylhäällä ja Kaisa piti vain remmistä kiinni ja tämän jälkeen mentiikin jo ilman mitään apuja ja minä vaan ohjasin ilman remmejä ja nannoja. Käsittämätöntä kuinka se oppi sen niin pian, kiitos vaan Kaisalle. Ihan turhaan sitä pelkäsin. Onneksi! Ongelmaksi kuitenkin ihan selkeesti muodostui ylösmeno kontakti ja sekin korjaantui melkein itsestään huubilla. Heti kun se otettiin käyttöön, ja vaikka sitä vasta opetettiin, se korjasi tuon ongelman.

Oli kyllä todella hyvät treenit! Ei voi muuta sanoa! Tästä on hyvä jatkaa ja ihan selkeesti MINÄ tarvitsen tuollaista pientä persuuksille potkimista... =) Ensi perjantaina aloitetaan sitten uudessa reeniporukassa... IIK.. Vaikka siinä ei ole mitää ihmeellistä niin kyllä se aina vähän jänskättää...

Agilityn MM-kisat ja pientä ajojahtia

Viime viikonloppu meni sitten agilityn MM-kisoissa ja kylläpä oli huikeat kisat ainakin maxien yksilökisa! Joka päivä siellä piti käydä ja vaikka mä pääsin töistä vasta perjantai aamulla niin sinne oli pakko lähteä. Onneksi työnjohtaja oli niin kiltti että antoi perjantai ja lauantai yön vapaaksi! Lauantai illalla oli havaittavissa pientä kähenemistä äänessä, mutta sunnuntai illalla se oli varmaan kokonaan pois. No ei, oli sitä sen verran jäljellä että pystyin hehkuttamaan kisoja Danille ja parille kaverille! Niin ja kisoista puheen ollen:

Onnea Jouni ja Yoko MM-pronssista! Aivan hiukea rata ja jännitystä täynnä! Jatkakaa samaan malliin!

Tässä on fiilistelty vielä tänäänkin Suomen joukkueen radoilla ja yritetty myös samalla oppia jotain uutta.

Maanantai aamulla oltiin Veetin kanssa tuolla yhdellä metsätiellä lenkillä ja Veeti bongasi sieltä pinenen jäniksen poikasen ja alkoi sitä jahtaamaan. Pieni poikanen oli aivan kauhuissaan eikä tiennyt minne juosta joten se vaan juoksi sitä samaa ympyrää ja yritti harhauttaa Veetiä. Vihdoin ja viimein sain Veetin lopettamaan ja ajattelin että en ota sitä vielä kiinni että ei se mihinkään kauas lähe. Eikä lähtenytkään mutta sen piti aina välillä käydä pikaseen vielä tutkimassa se sama paikka missä se poikanen oli, kunnes sitten päätin että nyt riittää Veetin ajojahti. Siinä jäin sitten miettimään että Veeti olisi todennäköisesti saanu sen kani rukan kiinni jos ois ollu hiukan ketterämpi ja aloin miettimään että kuinka kömpelö Veeti loppujen lopuksi on... Samalla tuli mieleen että pitäiskö sille teettää jotain ketteryys ja koordinaatio tehtäviä missä se joutuis oikeesti käyttämään sellasia lihaksia mistä sillä ei oo ollu tähän saakka mitään hajua. Samoin se auttais varmasti tuossa agilityssa paljon jos se oppis käyttämään kroppaansa paremmin hyväkseen. Lähetinkin samantein fysioterapeutillemme postia olisiko hänellä jotain hyviä ideoita. Toistaiseksi hän ei ole vastanut, joten jännityksellä odottelemme. Jos jollain on jotain hyviä ideoita niin laittakaapa kommenttia. Joo lenkillä voi viedä koiran mettään jossa se oppii käyttämään jalkojaan ja hypyttää kivien ja kaatuneiden puitten päälle jne. mutta jotain muuta?

Kiskon Agility ry on muuten nyt sitten saanut omat sivut ja ne löytyy osoitteesta www.kiskonagility.com. Sivut ovat vielä vähän kesken mutta kehitteillä koko ajan.

Tassujen agi kisat, omat agi jutut ja jälkeä pitkästä aikaa

Tassujen agility kisat olivat siis viime sunnuntaina ja ne meni ihan hienosti ensimmäisiksi kisoiksi. Mitä nyt mä vähän sähläsin yhden medi luokan kolme tulosta keskenään... Mulla meni vähän Jöpöt ja Nöpöt sekasin ja vielä kun Jöpö vaihto paikkaan niin ei siitä voi tulla muuta kun sotkua. Onneksi asia saatiin hoidettua suhteellisen tyylikkäästi eikä siitä tullut mitään kauheeta sotkua. Tiedänpähän olla jatkossa tarkempi.

Omalta agility rintamalta kuuluu sellai hyvää että me päästiin Veetin kanssa uuteen ryhmään TSAUlla, tosin se alkaa vasta lokakuun alussa... Toisaalta Veetille tekee varmaan ihan hyvää olla vähän pitempää tauolla niin on sitten enemmän intoa kun alotetaan. Meillä on kyllä yks tunti agilitya tässä välissä kun meillä on tuo Kaisa Hilskan yksityistunti...

Maanantaina käytiin pitkästä aikaa heinäpellolla jäljellä. Ei se nyt ihan varmaan oppikirjan mukaan menny mutta ehkä se siitä lähtee kun saadaan molemmat vähän rutiinia... Olis hyvä jos saatais käytettyy noi syksyn niitetyt ja puidut pellot hyväks niin että saatas vähän tarkkuuta siihen jälkeen...