maanantai 4. kesäkuuta 2007

PEHA ja rokotukset!

Eilen aamulla oltiin kattomassa PEHA eli pelastus(koira)hakua siis vain sitä tottis osuutta. Multa meni jonkun verran ohi, kun jouduttiin menemään aina välillä vieressä olleen rakennuksen taakse ettei Veeti säikähdä laukausta, mikä ammutaan jokaiselle koirakolle seuraamisen alussa. Ei Veetiä hetkauttanut se laukaus millään tavalla sielä rakennuksen takana. Me syötiin nannaa aina sielä rakennuksen takana ja sitten meillä oli seurana pieni poika joka oli hirmun kiva kun se jakso rapsuttaa. Me oltiin sielä joku reilu tunti knnes taas jo lähettiin kotiin eli ei mikään kauheen pitkä jakso.

Tänään aamulla haettiin sitten rokotukset vihdoin ja viimein. Piti jo viime viikolla hakea mutta minä jouduinkin olemaan töissä juuri klo 8-16 ni en sit päässy (niin lääkäri kun on paikalla vain klo 8-10 ja lähtee sen jälkeen maakunta kierokselle). Ennen meitä oli n. 5kk ikäinen pentu jolla oli jokin ikävä sairaus ja oli sen oloinenkin sitten. Kyllä se itte käveli ja oli hiukan kiinnostunu myös Veetistä, mutta todella apaattisen oloinen ja nenukin oli ihan kuiva =(. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään tarttuva tauti vaan joku imusolmukkeisiin vaikuttava tauti. Pentu oli rodultaan vissiin joku seisoja ja tuotu Saksasta. Toivottavasti kaikki hoituu ja pentu tervehtyy! Eläinlääkäri yllättyi jollain tapaa kun näki papereista minkä rotuinen Veeti on, mikä taas oli minulle yllätys! Kovin kehui että on rohkea pentu. Veeti ei myöskään huomannut kun piikki sujahti niska nahkaan. EL vielä katsoi hampaat ja kivekset. Hampaat olivat hyvät kuulemman ja kiveksistä ei tuntunut kuin toinen, mutta sanoi että kyllä se toinenkin sieltä vielä tulee. Mä en oo jaksanu ottaa niistä mitään paniikkia enkä ronkkinu sinne ku en osaa niitä edes oikein tunnustella, joten odotellaan rauhassa. Kun kysyin tuosta pullukkamaisuudesta niin EL oli sitä mieltä että saa pentuna ollakkin hieman tukevampi ja ruuan kanssa aletaan vasta aikuisena pelamaan. Kovin toivotti neljän viikon päästä uudelleen tervetulleeksi!

Koti reeninä meillä on ollut vain katsekontaktia ja ylösmeno- ja alastulokontakteja. Näitä ollaan harjoiteltu koko ajan samanlailla eikä oo edetty ensimmäisistä vaiheista eteenpäin. Mun puolesta saadaankin hetki junnata näissä ekoissa harjoituksissa, jotta molemmat tulevat varmoiksi.

Viimeksi kun kirjoitin unohdin kertoa että lauantai aamu oli meillä hyvin mielenkiintoinen. Wilma herätti minut aamulla siihen että päätti oksentaa joitain pieniä luun paloja pois. Kun oli saanut tämän siivottua pois ja pääsin sänkyy (kello jotain 5 aikaa aamulla) ja sain juuri unenpäästä kiinni niin Veeti päätti ottaa mallia Wilmasta ja oksentaa myös. En tiiä mitä oli syöny, kun oli sen verran hämärää etten erottanu muutakun ison tumman läikän, mutta se haisi sen verran pahalle että ajattelin että se on varmaan taas mutustellu Wilman pa**aa jossain välissä missä minä en ole huomannut ja nyt sitten oksensi sen pois... Siinä samassa rytäkässä huomasin että Velmu ei edelleenkään ole luopunut ajatuksesta "minä koirien kevyt häkissä", vaan nukkui Veetin takana autuaan tyytyväisenä. Sekin kyllä ihmetytti että Veeti on saanut nukkua samassa pedissä ilman että Velmu on häätänyt sitä pois.
Kun olin taas jo siivonnut oksennukset ja päässyt sänkyyn alkoi tämä korvien nuolemis ralli, jolloin päätin että nyt laitan Wilman toiseen huoneeseen jotta saan itte nukkua. Veetikin sitten rahoittui ja sain nukkua aamua hiukan pidemmälle. Kun heräsin siinä aikeessa että nyt noustaan ihan oikeesti ni huomasin että Veeti nukkui keskellä Wilman petiä, pehmeällä patjalla ja kaikki ketarat kohti taivasta, tai siis tässä tapauksessa pöydän kantta kohti. Se oli todella huvittavan näköistä ja kun selvästi huomasi että Veeti oikein nautti ajatuksesta että lälläslää mä sainkin koko Wilman pedin ittelleni. Onneksi Wilmalla oli sielä huoneessa, mihin suljin sen, oma sohva kellittävänä ettei Wilmu parka joutunut ihan puille paljaille.

Joo tässä oli taas jonkun verran juttua! Krjoittelen taas lisää kun tapahtuu jotain kertomisen arvoista.


lauantai 2. kesäkuuta 2007

Jälleen agilitya, tottista ja muuta...

Vielä ei voi sanoa että agiliitoa.. hehee!

Joo eli torstaina oltiin agility reeneissä Tassiksella. Ollaan kotona harjoiteltu ylösmeno- ja alastulokontakteja näin agia varten. Lähinä se oli uusiin ihmisiin tutustumista ja muutamaan koiraankin kun eivät edellisissä reeneissä olleet. Me menimme kepit makupalalla ensin oikealta puolelta ja sitten väärältä puolelta, tosi hienosti meni ei tarvinu paljon houkutella makupalalla. Muutaman makupalan verran otettiin katsekontakti reeniä, sekin meni hyvin. Myös vähän leikittiin kahella pallolla, mutta taisin innostua vähän liikaa ja Veetin mielenkiinto lopahti eli ensikerralla maltillisemmin, ja kun muut alkoivat kantamaan esteitä pois niin me harjoittelimme alastulo- ja ylösmenokontakteja puomilla tosin me ei menty koko estettä vaan harjotelttin siin kontakti alueella, sekin meni hyvin ja taas Veeti jäi "vapaa"-sanan jälkeen siihen kontaktille ja kattoi mua sillai että enkö mä nyt saa makupalaa ku oon täs kontaktilla =). Siinä oikeestaan oli meijän reeni. Reenien jälkeen oltiin vielä parkikksella jonkun aikaa ja siinä Veeti sai hillua Raijan, Jedin ja Mendezin kanssa. Hienosti Veeti osas olla muitten koirien kanssa ja Jedi ja Mendehän on uroksia joten taas tuli hyviä kokemuksia uroksista.

Perjantaina oltiin tottis reeneissä Suomusjärvellä. Ollaan kotona harjoiteltu katsekontaktia, mutta se on niin alkutekijöissään vielä etten uskaltanu ottaa sitä reeneissä. Hiukan yritettiin leikkiä, mutta sielä oli taas muutama uusi ihminen ja ne kiinnosti enemmän. Veeti muuten rakastaa ihmisiä yli kaiken. Hänen mielestä kaikki on niin ihania ihmisiä! Voitas me ihmisetkin ottaa mallia siitä =) !

Tänään oltiin Pyhälamella Wilman kanssa. Sielä oli myös Milli ja Sissi. Veetin ja Sissin leikki oli huomattavasti enemmän leikin näköistä tänään mitä se oli ensimmäisellä kerralla. Olihan sielä muutama nujakkakin kakaroitten kesken, mutta ainakin tulee selvitettyä että kuka on kuka. Wilma toimi poliisina Sissille ettei se kurita Veetiä liikaa ja Milli oli poliisina muuten vaan tasapuolisesti molempia kohtaan.

Tässä oli taas kuulumisia!




sunnuntai 27. toukokuuta 2007

Agilityä

Torstaina oltiin agi reeneissä. Tutustuttiin taas uusiin ihmisiin ja uusii koiriin ja uuteen paikkaan. Kattelttiin kun isot koirat reenaa ja sit kokeiltiin lyhyttä putkea, ylösmeno kontakteja ja hyppyä minkä rima oli maassa. Putkeen ei tarvinut montaa kertaa houkutella, kun poika alkoi menemään jo ihan itse. Ja sen jälkeen sitä mentiikin monta kertaa! Ylösmeno kontakteja vain kokeiltiin. Me varmaankin opettelemme ylösmeno ja alastulo kontaktit erikseen ennen kuin me edes menemme mitään kontaktiestettä ja kun ne alkavat sujua noin muuten vaan niin alamme harjoitella kontaktiesteitä joihin yhdistämme jo harjoittelemamme kontaktit. Hyppy meni kans oikein hyvin. Ensin Veeti meni ihan sokkona riman yli kävellen tai juosten, mutta kun Veeti muutaman kerran löi varpaansa siihen rimaan, se alkoi oikeesti "hyppäämään" riman yli niin ettei varpaat osunu rimaan. Tämä oli erihyvä juttu, mutta mitään tuostahan ei vielä voi ennustaa. =)

Tänään oltiin Kisko Agility Ry:n mölli agia ja match showta kattomassa sekä Tassujen mölli agia. Tavattiin taas huikeesti uusia ihmisiä ja koiria. Oon ajatellu että me voidaan tavata rokotettuja koiria, koska jos jotain tauteja on tullakseen ni ne voi ihan yhtä hyvin tulla Wilmalta kun ihan miltä rokotetulta koiralta (kantajia) tahansa. Hauskaa oli! Ja kiva päästä pitkästä aikaa ihmisten ilmoille!

Oon laittanu uusia kuvia Veetistä Veetin kansioon! Käykääpä ihmeessä kattelemassa!

Tässä tais ollakkin taas suurimmat!


keskiviikko 23. toukokuuta 2007

Ja taas haku reeneissä!

Oltiin taas haku reeneissä eilen. Reenit oli taas Pettilässä, mutta eri "radalla". Reenit alko klo 19 ja keli oli kostea, mutta koko reenien aikana ei satanut.

Me oltiin Veetin kanssa ekoja. Meillä oli taas makkararinki. Veeti muisti edelleen että mistä oli kyse ja säntäsi heti maalimiehelle kun sain remmin irti. Ekat kierrokset meni ihan hyvin ja Veeti kulki jonkun verran jo ittekseen maalimieheltä toiselle. Kun joiltain maalimiehiltä loppu nannat, ni Veeti alko vähän ihmettelee, mut meni taas kun vähän kutsuttiin. Viimeiseksi Mirva antoi Veetille pientä hajua nannoista ja juoksi läheisen puun taakse piiloon. Veeti oli ensin sillai et WTF mut meni kuitenkin perään ja rohkeasti nannojen perään.
Kun oltiin lähössä pois Veeti ei millään olis halunut lähteä pois.

Veeti osaa aika hyvin kulkee (toistaiseksi) remmissä. Ei säntäile sen kummemmin ja tulee mukana ihan mukavasti.

Joo siinä se tais olla taas.


maanantai 21. toukokuuta 2007

Kuvia Veetin ja Iineksen tapaamisesta

Eli nyt löytyy kuvia Veetin ja Iineksen tapaamisesta täältä.
Kuvaajat ovat Lotta, Otto ja Oona Haahti. =)



keskiviikko 16. toukokuuta 2007

Haku reeneissä!

Oltiin eilen illalla ensimmäisissä haku reeneissä! Voi että oli hauskaa olla sielä pitkästä aikaa!
Meillä oli reeninä vaan makkara rinki tai siis tässä tapauksessa hevos rinki... =) Kahden lähimmän äijän luo Veeti meni suht rohkeesti mutta sitten kaksi kauempana ollutta olikin vähän pelottavampia, mutta kyllä sinnekkin sitten mentiin. Toinen kiekka olikin sitten jo paljon menevämpi. Vein Veetin pois kun sillä oli vielä kova hinku äijän luo.
Ens kerralla tehään samaa jotta Veeti saa itsevarmuutta siihen äijän luo menoon. Eli kun se maalimies, millä Veeti on, muuttuu passiiviseksi, niin se siirtyy toiselle maalimiehelle ilman että sitä tarvitsee kutsua ja kannustaa.

Autossa kulkeminen sujui jo paljon paremmin eilen. Meno matkalla ei juurikaan vikinää kuulunut. Niin ja autossa huomaa kuinka Veeti on kasvanut kun nyt siitä näkyy jo vähän sieltä takaluukussa kun se istuu. Ennen ei näkynyt muutakun sillon kun se istui ja sillä oli leuka ylhäällä. =)

Tänään on ollut hyvin rento päivä. Ei olla kun korvia vähän putsattu ja illemmalla varmaan leikellään hiukan kynsiä. Saa nähä sujuuko yhtä mukavasti kun viimeksikin.
Sitten joku päivä ajattelin kokeilla pientä jälkeä varsinkin kun sain Sirpalta lisä oheistusta siihen!

Perjantaina olis taas tottis reenit. Mennään varmaan taas käymään kun haen Sirpalta miun kirjan takasi ja sit sen jälkeen aletaan pikku hiljaa reenailee katsekontaktia ja sellasta.

Sain tänään ihania kuvia Lotalta siitä Iineksen ja Veetin tapaamisesta. Nyt vaan odottelen vastausta, että saanko laittaa ne nettiin. Eli ne ilmestyneen tänne heti, kun/jos vaan saan luvan.

Joo mutta tässä oli taas tälläset pika kuulumiset.

maanantai 14. toukokuuta 2007

Iinestä tapaamassa!

Oltiin lauantaina illalla Iinestä tapaamassa. Iines on Veetiä päivän vanhempi aussie tyttö. Veeti sai Iineksestä selvästi hyvän kaverin ja meinataan käydä useamminkin moikkaamassa! Ensin Iines ja Veeti paini keskenään sitten Elvis tuli mukaan (vanhempi aussie, oikein kiva puistotäti), sitten tuli Pimu (vanhempi bordercollie) ja sitten tuli Ronja (vanhempi aussie). Ja loppujen lopuksi kaikilla oli hauskaa. Veeti ei meinannu millää väsyy kun tultiin sieltä kotiin mutta kyllähän se sitten loppujen lopuksi heivasi tuohon olkkarin lattialle. Täytyneen kysästä Lotalta saisinko tapahtuneesta kuvia, kun niitä siellä otettiin.

Sunnuntaina oltiin Salon ryhmiksessä. Siellä oli ryhmät 1 ja 9. Siellä oli kaiken näköistä mutta ainakin Elvis sai SERTin se oli vissiin ERI3 jos en väärin muista mutta kahdella ekalla oli SERTit täynnä joten Elvis sai sen. Sirpan collie Kata sai sitten ERI4 eli ihan hyvin heilläkin Pimu sai taas EH2 sinisestä silmästä ja kahdesta puuttuvasta hampaasta ja esittäjän/omistajan hermoilusta huolimatta! Eli ei mikään turha päivä. Niin ja virallisia nimiä en muista joten älkää edes kysykö tai kyl mä ne jotenkin kutenkin muistaisin mutta en rupee laittelee kun en oo varma.
ONNEA KAIKILLE KOLMELLE MENESTYKSESTÄ!

Tänään aamupäivällä Veeti oli taas hetken yksin eikä se tuntunut olevan moksiskaan. Jäi innokkaasti kaikkien herkkujen kimppuun kun lähdin ja tullessani odotti oven takana eikä ollu edes pissaa tai kakkaa tullu! No ei se ollu ku ehkä tunnin tai vähän reilu yksin.

Perjantaina käytiin hakemassa uusi sohva. Onneksi Veeti ei ole kovin innostunut syömään sitä!

Mutta tässä taas nämä jutskat!