maanantai 11. helmikuuta 2008

Agia Tsaukkilassa 7.2.2008

Tsaukkilassa oli jälleen treenit. Tällä kertaa Jaana K oli kouluttajana ja täytyy sanoa, että sain ihan uutta rohkaisua edetä harjoituksissa ja myös tuohon leikkimiseen saatiin taas uutta puhtia ja yritän nyt sisältää kaikkia näitä asioita tämän vajaan viikon aikana jotta sama puhti säilyisi muissakin treeneissä.

Otimme sellaisen radan pätkän missä oli kolme estettä vierekkäin ja putki vastakkaisella puolella. Ideana oli välistä veto eli lähdetään ensimmäisen esteen sisäpuolelta ja vedetään koira aina välistä ja kolmannen hypyn jälkeen vähän niin kuin palkaksi putkeen minkä jälkeen tietty se oikea palkka. Otimme myös sitä ylösmenokontaktia.

Ensin Veeti ei halunnut tehdä sitä harjoitusta ollenkaan ja heti ensimmäisen hypyn jälkeen se lähti haahuilee pitkin kenttää. No nanna ja lelu houkuttimena sain sen huomion pikku hiljaa minuun ja saimme harjoituksen kokonaisuudessaan tehtyä, mutta haahuilua oli edelleen.
Minähän en ole palkannut suoraan esteeltä lelulla koska siinä yleensä aina käy niin että Veeti hylkää sen lelun melkein heti. No nyt kokeilimme jälleen sitä ja Jaana puuttui siihen leikkimiseen niin että saimme kuin saimmekin Veetin vielä leikkimään sen jälkeen kun se oli hylännyt lelun. Nyt yritän opetella ja sisäistää näitä uusia leikkimistapoja, jotta saisimme samalla draivilla muutkin treenit sujumaan. Kokeilimme myös leikin lomassa esteiden suorittamista ja näytti että Veetillä oli ihan oikeesti kivaakin. Meillä oli myös rimat hiukan korkeammalla.
Ylösmeno kontaktia otimme myös leikin avulla niin että Jaana palkkasi kontaktille namilla ja minä leikitin sen jälkeen.

Tosiaan nyt täytyy alkaa käyttää tuota leikkimistä enemmän ja yrittää saada Veetille niin kova himo tuonne agility radalle että se ei meinaa housuissaan pysyä!

Ei kommentteja: