torstai 20. syyskuuta 2007

Noniin!

Elikkäs oltiin viime perjantaina Leena Piiralla ja hyviä uutisia lantio oli huomattavasti paremmassa kunossa mitä se oli. Kiveskin alkaa olee aika lähellä, joten vielä pidetään peukkuja että se sieltä tipahtais! Kuulemman pitäisi opetella askeltamaan rappusia alaspäin pompun sijaan, jotta saatais enemmän liikettä sinne takapäähän.

Eilen oltiin sitten Kaisa Hilskan kilpailutottiksen alkeet -kurssilla ensimmäistä kertaa ja olen todella tyytyväinen että mentiin sinne vaikka sinne on todella pitkä matka täältä meiltä. Harjoiteltiin sivulletuloa, "imuttamista" eli seuraamista ja rauhottumista, mikä valmisteli paikalla makuuseen. Kaikki harjoitukset tehtiin pienissä jaksoissa, mikä tarkoitti meillä 5 makupalaa ja paikan vaihto.
Sivulletuloa tehtiin takaanta joko suoraan tai viistosti vasemmalta tai oikealta (helpoin kulma koiralle). Tässä Veeti ei vielä oikein jaksanut keskittyä ja minä olin hidas. Sain kuitenkin muutaman liikkeen onnistumaan.
Seuraavaksi oli vuorossa "imutus" eli koira otettiin lennosta viereen ja kierrettiin palkka käsi koiran ulkopuolelle niin että koira tavallaan nojaa ohjaajan jalkaan ja annetaan koko ajan makupalaa. Hetki meni itsellä opetellessa oikeaa asentoa, mutta kun se alkoi sujumaan alkoi Veetilläkin sujumaan.
Lopuksi otettiin sitä rentoutumista, missä meillä ei oikein onnannut eli Veeti vahtas vaan niitä nannoja.
Kotiläksyksi saatiin sen ehdollistamis sanan miettiminen ja ehdollistaminen, sitten piti noita sivulletulo juttuja ja sitä "imuttamis" hommia tehä ja sitten piti opetella sellanen että ensin leikitään sitten isketään nannat koiran nenään ja lähetään "imuttamaan" ja sitten taas leikitään.

Tänään oltiin sitten agility treeneissä ja siel meni kans ihan mukavasti. Otettii jälleen niitä ohjaus juttuja parilla esteellä ja sitten putkea jonkun verran. Tänään Veeti LEIKKI MUN KANSSA! Se ihan oikeesti leikki ja todella hyvin mun kanssa vaikka paikalla oli koko treeni porukka koirineen. Olin todella onnellinen ja sanoinki muille että se oli ihan yllätys et se leikki mun kanssa sillai.
Otettiin myös siin odottelun ohessa yksi sarja niitä sivulletuloja ja sitä imuttamista ja ne meni hyvin, itseasiassa tosi hyvin. Veeti pääsi sitten treenien jälkeen leikkimään muitten koirien kanssa ja kyllä oli hauskaa. Veeti sai ihan ihme spurtti kohtauksia ja juoksi Tassukallioo päästä päähän. Kummasti on ruvennu pojalta löytymään tuota vauhtia ja taistelu halua.
Kotiin kun päästiin otin Veetin kanssa sitä leikki-"imutus"-leikki-"imutus"-leikki. Hienosti meni koti pihalla nyt täytyy kattoo et miten se menee häiriön alla.

Veeti on ollu täs pari päivää mun mukana tuolla Salossa yhden kaverin luona ku oon menny sinne tekee meijän opinnäytetyötä. Ideana on ollu se ettei mun tarvii ajaa aina koulun ja treenien välissä kotiin ja taas takasin Saloon/Turkuun. Tässä on säästetty sellanen 50 km eli ei mikään pikku juttu. Kiitos vaan Heinille että saadaan häiriköidä sielä kämpillä!

Tässä tais olla kaikki tärkeimmät jälleen!


Ei kommentteja: