Veeti 2 vee!

Veeti täytti jo eilen 2 vuotta! Kuinka mun oma pikku öpsönlöpsykkä, mamman pikku kullannuppu voi olla jo 2 VUOTTA? Vauva kuviakin tossa kattelin ja ajattelin että ei tuo oo sama koira ollenkaan, mutta kyllä se vaan on.

ONNEA VEETI JA VEETIN SISARUKSET YMPÄRI SUOMEA!

On se niin söpö ja komea! Yritin eilen ottaa jonkun hienon 2-vuotis kuvan mutta en saanut mitään erityisen hyvää kuvaa ja ne huonotkin kuvat on edelleen kamerassa kun siitä loppu patterit enkä saanut niitä koneelle. Täytyy yrittää saada joku oikein hieno kuva Veetistä tässä lähiaikoina.

Alive tai Vivo

Tosiaan hengissä selvittiin viime sunnuntaisesta ylitoimitsijan hommasta... Rankkaa oli mutta toisaalta oli ihan mukavaa. Suurimmilta kämmeiltä vältyttiin. Mitään suurempaa nurinaakaan ei ole kuulunut, joten oletan että kaikki oli ainakin jotenkin kunnossa. Muutamia asioita oli joita en osanut ajatella mutta kiitos tiettyjen henkilöiden tuli niitäkin ajateltua...
Työntekijät oli ihan supermukavia ja heidän ansioistaan päivä sujui suht mutkattomasti.

Viime perjantaiset agi treenitkin meni ihan mukavasti. Olin todella tyytyväinen. Reenaillaan vielä jonkun aikaa ja jos kaikki menee hyvin niin sitten voisi alkaa miettimään epävirallisia. Vauhtia meillä ei ainakaan vielä oo kauheasti joten täytyy miettiä saisiko sitä lisää jollain. Mulla olisi sellanen tuntuma että Veeti kaipaa vaan vähän lisää itseluottamusta esteillä että se uskaltaa suorittaa niitä vielä enemmän itsenäisesti jolloin se saa myös lisää vauhtia. Samoin ollaan nyt aikapitkälti menty nanna palkalla, kun se lelu oli jossain vaiheessa sellanen että se kyllä repi sitä mun kanssa mutta sitten yhtäkkiä se sai jotain muuta päähänsä ja sitten se ei enää kelvannut, mutta luulisin että sitä voisi taas kokeilla ottaa treeneihin mukaan. Kotona olen käyttänyt lelua palkkana kun olemme ottaneet jotain pikku treenejä pihalla ja silloin se on oikein hyvin mukana siinä leikissä. Hyppytekniikkaa en ole päässyt treenaamaan kun en uskalla ulkona ottaa ja hallit on aika vähissä tällä hetkellä, joten se on jäänyt. Syviä lihaksia ollaan tehty ties missä. Kotona ollaan tehty ne perusharjoitukset ja lenkillä ollaan kiipeilty kivillä ja kaatuneilla puunrungoilla ja vaihdeltu niiden päällä asentoja. Mirva oli viimeksi treeneissä sitä mieltä että se on oppinut jo paremmin käyttämään takapäätään. JEE! Jotain edistystä!!!

Aktiivi harjoituksissa ollaan keskitytytty viime aikoina peruuttamiseen (avittaa myös niitä syviälihaksia) ja se meneekin oikein hyvin. Ihan suoraan se ei peruuta mutta peruuttaa kuitenkin. Täytyy alkaa seuraavaksi miettimään että miten saan sen peruttamaan suoraan. Joku kuja voisi olla hyvä mutta sitten se saattaa alkaa ehdollistamaan sitä suoraan peruuttamista paikkaan... Jalkojen välissä peruuttaminen voisi kanssa olla sellanen jos vaan osaa itte peruuttaa suoraan ja ehkä se menee turhan hankalaksi... No täytyy funtsia...

Eipä mulla varmaan muuta tärkeetä ollut... Katsellaan taas jossain vaiheessa.

Agilitya ja muuta elämää

Aikalailla agilityn parissa on aika mennyt. Kun on kaikki KisAn jutut mitä pitää hoitaa ja uusia esteitä pistäis alkaa hankkimaan. Sitten on Tassujen viralliset kisat kesäkuussa ja sinne olen hoidellut mittapyörää, ajanottolaitteita, muutamaa estettä ja pääsponsorin. Sitten on 1.3. TSAUn kisat missä olen ylitoimitsijana ENSIMMÄISTÄ kertaa! Kamala kun mua jännittää! Ilmoitetaan nyt täälläkin että
JOS OLET TSAUN JÄSEN NIIN ILMOITTAUDU TÖIHIN VIRALLISIIN KISOIHIN 1.3.! VIELÄ ON PALJON PAIKKOJA AUKI KUTEN ESIM. RATAMESTARIN PAIKKA JA PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN PAIKKA!
Kaiken tämän lisäksi on ollut meidän omat treenit ja KisAn treenit, mitkä muuten siirettiin lopputalveksi Tassuareenalle... Hinta on suht kova, mutta ihmiset hinkuu treenaamaan ja muita vaihtoehtoja ei tällä hetkellä ole.
Jonkun verran olen myös uhrannut aikaa espanjan kielen opiskeluun. Kerkesimme myös vierailemaan Turun rakentaminen&asuminen -messuilla. Niin ja hiihtämässäkin ollaan kerran käyty tosin ei kovin hienoin tuloksin... Sukset oli ihan uudet eikä minkään näköistä pitoa pohjassa, joten minulla oli ainakin seuraavan puolen viikkoa peppu kipeä... =) Kaikennäköistä sitä tulee touhuttua kun ei ole mitään aikaa vievää tekemistä kuten töitä... Aika vaikea saada näin taantuman uhan alla töitä... No nyt yritän olla edes jotenkin hyödyksi ja tehä kouluhommat pois lopullisesti ja omistaa loppu aikani agilitylle... Tai niin pitkälle kun rahat riittää...

Siitä puhen ollen, treenit on meillä sujunut ihan kivasti. En ole jaksanut ottaa mitään paineita kisoihin pääsystä, aika näyttää mitä tapahtuu. Otan varmaan kameran jossain vaiheessa mukaan treeneihin, koska tajuan niin paljon paremmin mitä tapahtuu kun nään sen "ulkopuolisena". Kauheen rikkonaista tää meijän treenaaminen on ollut kun ensin oli se että Piira ei "päästänyt" meitä treenaamaan, sitten pääsimme kerran treenaamaa ja sit taas ei päästy ku oli TSAUn kisat ja sit taas päästiin ja nyt perjantaina ei taaskaan päästä kun kouluttaja viettää hiihtolomaa Siilinjärvellä... Tai pääsishän sitä, mutta mä en oikein osaa treenata yksin...

Eipä tässä varmaan kauheesti muuta kirjoteltavaa tähän hätään ole... Tuossa oli nuo suurimmat tapahtumat...

Que buen tiempo! Tengo que salir fuera, pero primero continuo con unos ejercicios de español!
Hasta luego!
Mette

Joulu tuli, joulu meni...

Samoin kävi uudelle vuodelle tai siis sille aatolle... =) Kuntokin on alkanut kohentumaan ja nyt voi jo vähän enemmän tehä itse vaikka omalla tavallani nautin tilanteesta käyttää muita hyväkseni näissä fyysisissä hommissa... =)

Koirat on joutunut tyytymään lähinä niihin aktivointi harjotuksiin, jotain pieniä kävelylenkkejä ollaan tehty metsäteille ja eilen järven jäälle.
Uutena Vuonna otin koirat pihalle aitaukseen ja heittelin nannoja nurmikkolle etsittäväksi samalla kun raketteja paukku ympärillä. Veeti aina välillä lähti siinä vaiheessa jahtaamaan rakettia kun se suhahti ilmaan mutta kun se paukahti ei Veeti reagoinut moiseen ollenkaan ja jatkoi nannan etsimistä. Monta kertaa Veeti vielä lopetti sen jahtaamisen kun kutsuin sen takasi nannojen pariin. Wilma aina välillä vilkasi taivaalle että onpa kauniita raketteja no ei vaineskaa vähän epäillen se sinne taivaalle vilkuili, mutta jatko nannan etsimistä kaikessa rauhassa. Varsinainen teräsmamma, tosin Wilma on laihtunut ihan kamalasti. Olen pikku hiljaa nostanut sen ruuan määrää ja antanut sille paljon rasvaa mikä pitäisi imeytyä lähes kokonaan, mutta vielä en ole saanut sitä kunnolla lihoomaan. Kokeilen vielä jonkun aikaa syöttää sitä rasvaa ja jos se ei auta niin sitten vien sen eläinlääkärille. Mitään muita oireita en mielestäni ole siinä huomannut vaikka yritin tuosta Koiran vaivat kirjasta kattella mitä muita oireita voisi liittyä laihtumiseen.
Pyhälammella oli sellanen n. 15 cm paksu jää ja päätettiin äitin kanssa lähteä pitkästä aikaa nauttimaan järven jäästä. Matkalla tuli mieleen että eräs tuttu koira piireistä asuu matkan varrella ja aiemmin viikolla jo juttelimme puhelimessa että hän on lomalla koko viikon, joten ajattelin että ehkä hän on kiinnostunut lähtemään mukaan joidenkin koiriensa kanssa. Tuttuni tulikin kolmen koiran kanssa mukaan ja niinpä lähdimme kolmen ihmisen ja kuuden koiran voimin jäälle kävelemään. Kävely reissun jälkeen paistettiin vähän makkaraa ja juotiin lämmintä mehua. Muuten aika on mennyt lähinnä kotona lorvailessa ja tuota KisA:n talvitapahtumaa järjestäessä. Siitä tulikin mieleen:

Kiskon Agility ry järjestää talvitapahtuman sunnuntaina 11.1.2009

Luvassa on Match Show ja Hupikisoja koirille ja epävirallinen Pet Show kaneille.

Tervetuloa!

Kaikki ei mennyt niin kuin piti...

Ohhoh... Mistähän alottaisi...

No joka tapauksessa en päässyt noihin treeneihin mistä mainitsin edellisessä postissa, koska joulukiireet painoivat päälle... Ajattelin että jätän nämä yhdet treenit joulun takia väliin, niin sitten voin rauhassa käydä perjantaisin niin kauan kun treenit kestää... Niih, vai voinko..?

Viikonloppu meni ihan mukavasti ilman suurempia ongelmia ja otin koirien kanssa lauantaina pihalla hyppy jumppa sarjoja ja siivoskelin huushollia... Viikolla ja viikonloppuna minulla oli pientä vatsakipua silloin tällöin mutta se oli niin olematonta että en kiinittänyt siihen mitään sen kummempaa huomiota. Sunnuntaina alotin aamulla joulutorttujen leipomisesta ja tunsin jo silloin että veto on jotenkin poissa ja vatsakin on vähän kipeämpi kuin aikaisemmin. Otin buranan ja toisenkin, mutta olo ei oikein helpottanut. Puolen päivän aikaan olin jo niin kipeä etten jaksanut tehdä mitään vaan makasin sohvalla. Neljän aikaan vatsakipu vain yltyi ja loppu illasta en voinut olla enää paikallani, koska kipu oli niin sietämätön. Seitsemän aikaan lähimme sitten Saloon ensiapuun.
Koska minulle on jo aikasemmin tehty iso leikkaus ruuansulatuselimistöön, aavistin heti jotain pahaa. Samaisen leikkauksen takia kuljen useammin myös vessassa mitä normaalisti, nyt olin viimeksi käynyt vessassa edellisenä yönä...
Ensiavussa sanottiin että minulla on jokin alkava vatsatauti, annettiin kaksi kipupiikki persauksiin, iskettiin resepti käteen ja lähetettiin kotiin. Kotona otin määrätyt lääkkeet ja ajattelin että eiköhän se tästä. Illalla kun menimme nukkumaan en saanut unta vaan pyörin ja ähkin. Ajattelin että menen alakertaan nukkumaan niin en häiritse Dania. Ei kestänyt kauan kun juoksin vessaan oksentamaan. Toisaalta olin iloinen, koska ajattelin että no nyt helpottaa. Huuhtelin suun ja otin vain muutaman huikan vettä ja menin takaisin nukkumaan. Olin ehkä kaksi minuuttia makuullani kunnes kipu alkoi taas. Kun olin oksentanut kolmannen kerran pelkkiä maha nesteitä ja kärsinyt käsittämättömistä kivuista, päätin että nyt riitti ja lähdin uudelleen ensiapuun.
Tällä kertaa minut päätettiin ottaa osastolle ja sain voimakkaita kipulääkkeitä suoraan suoneen. Jonkin aikaa olikin ihan hyvä olo lukuunottamatta ällöttävän inhottavaa mahaletkua minkä oli tarkoitus helpottaa oloani ja estää oksentamatta, mutta oksensin siitä ohi joka tapauksessa.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä minulle iski vielä karmeemmat kivut alavatsaan johon ei auttanut muuta kuin yksi juuri vatsanseudun kipuihin tarkoitettu kipulääke, mutta sekin vain hetken. Tuota kyseistä lääkettä ei voi antaa kuin kolme kertaa vuorokaudessa joten siitäkään ei tosiaan ollut hyötyä kuin hetken. Kivut oli ihan sietämättömät enkä voinut edes maata vaan istuin sängyn reunalla ja nuokuin. Loppujen lopuksi minut oli pumpattu niin täyteen kipulääkkeitä, että hoitajan oli pakko valvoa vieressä että hengitin. Kipulääkkeissä kun on vaarana että hengityselimet lamaantuvat. Olin koko ajan tajuttomuuden rajamailla ja välillä hätkähdin kun hoitaja tönäisi minua olkapäähän että hengitä.
Loppujen lopuksi olin niin tokkurassa lääkeistä ja kivuista etten tajunut juurikaan mistään mitään, vain sen verran että lääkärit ilmoitti että minut pitää leikata. Näin jälkeen päin kun mietin sitä hetkeä kun olin jo niin väsynyt etten jaksanut jännittää enää yhtään lihasta saatikka liikuttaa mitään osaa ruumiistani, mietin vaan kuinka pelottavan lähellä olinkaan sitä luovuttamisen tunnetta ja kuinka ihanalta tuntui silloin ajatus vain luovuttaa ja nukkua. Pelottavaa!
Tiistaina hiukan ennen puoltapäivää pääsin osastolta ensin anestesialääkärin käsittelyyn, joka herätti minut jälleen "elämään" pistämällä minulle epiduraali puudutuksen. Sen jälkeen pääsin leikkaus saliin, josta muistan sen kun lääkäri sanoi että laitan sulle nyt todella voimakasta unilääkettä ja *pim* kaikki pimeni. Leikkauksessa selvisi että minulla oli kehittynyt kiinnike mikä oli saanut ohutsuoleni kiertymään pahasti ja siihen oli tullut paha verenkiertohäiriö. Minulta poistettiin 60 cm ohhutsuolta. Tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa elämääni toistaiseksi mitenkään. Katsotaan sitten mitää tulevaisuus tuo tullessaan.
Herätessäni horisin jos ja vaikka mitä puppua, mutta olo oli kuin uudella ihmisellä.
Nyt ollaan sitten sairaslomalla tammikuun loppuun ja näin kotona ollessa olo ei olekkaan enää niin kuin uudella ihmisellä vaan ennemminki avuton ja tyhmä. Sekään ei millään tavalla auta kun kaikki katsoo mua niin kuin mä menisin rikki jos joku katsoo liian kauan tai sanoo jotain tai se kaikki lässytys ja sääli mitä ihmiset tulee tyrkyttämään. Voinin kysyminen on ihan ok ja sillai, mutta tapahtunutta on turha voivotella. Nyt suunnataan taas katseet eteenpäin ja jos vaan kunto kestää niin tammikuun toisen viikonlopun jälkeen pyrin päästä vetämään treenejä täällä Kiskossa ja harjoittelemaan tätä koulutusohjaajan hommaa oman kouluttajani alaisuuteen. Mä en vaan kantele mitään kamalan raskaita vaan muut tekee raskaat hommat mun puolesta... =) Veetin kanssa tuskin pääsen sillon vielä radalle mutta muuten pyrin pääsemaan agilityn pariin mahdollisemman pian. Tällä hetkellä teen Veetin ja Wilman kanssa vaan jotain aktivointitemppuja tosin niitäkin häiritsee nää joulu hässäkät kun ei meinaa kunto riittää vääntämään jouluruokia ja tekemään koirien kanssa aktivointitemppuja samana päivänä. Käsittämätöntä kuinka huonoksi ihmisen kunto voi mennä niin lyhyessä ajassa. Veetistä ainakin ihan selkeesti huomaa että sillä on tylsää. Onneksi Dani aina välillä leikittää niitä ulkona ja painiin niitten kanssa sisällä olkkarin lattialla niin ei ihan täysin mee tylsäks, mutta tuota aivokoppaa pitäis saada aktivoitua vähän enemmän. Oon yrittänyt tehä kaikkia piilotusleikkejä ja sellasia noitten aktivointitemppujen lisäksi, mutta eipä sekään meinaa riittää. Veeti haluaa ihan selkeesti päästä välillä pois koti nurkilta... Täytyy nyt sitten kattoo jos vaikka lähettäis käymään jossain tässä joululomien aikana...
Kirjotin tapahtuneen mahdollisemman yksityiskohtaisesti sen takia ettei mun tarvitse koko tarinaa kertoa montaa kertaa päivässä eri ihmisille ja vältääkseni turhat huhut varsinkin täällä Kiskossa... Nääs viime kerralla olin raskaan ja ties vaikka mitä puppua ja kun asia selvisi niin sitten oltiin niin kiusaantuneita ja hiljasia kun olla ja voi, joten näin vältytään suuremmilta väärinkäsityksiltä.


Tässä rytäkässä en myöskään kerennyt lähettämään joulukortteja kavereille ja sukulaisille, joten toivotan Joulut tätä kautta:

Hyvää Joulua
ja
Onnellista sekä Menestyksellistä Uutta Vuotta!

Toivottaa: Mette&co.

Agilitya

Niin huomenna on jo taas treenit, mutta jos silti raportoisi ne edelliset treenit tänne... =)

Jos joskus oppisi uskomaan viisaampia heti ensi sanomasta niin se olisi kyllä saavutuksen arvoinen asia! Niin siis viime treeneissä tuli todistettua että se mitä Pete minulle toitotti alusta lähtien eli älä reagoi MITENKÄÄN virheisiin on totta. Toisaalta yritin sitä jo silloin karsia pois, mutta ilmeisesti se oli mulla niin voimakkaasti takaraivossa että tein sitä tavallaan alitajuntaisesti. Nyt vasta alan oppia miten siirrän epäonnistumisen ja virheet HETI sivuun ja jatkan tekemistä. Toisaalta koin sellasen ahaa elämyksen eli koin oivalluksen, toisaalta tunnen epäonnituneeni pahasti, koska Veeti on jo melkein kaksi vuotias ja nyt vasta onnistuin karsimaan (jollain tavalla) itsestäni sellaisen piirteen mikä on paineistanut Veetiä agilityssä. Pyrin myös ohjaamaan suht äännettömästi Veetiä koska ääni on varmaan se ensimmäinen mistä huomaa minun pettymykseni. Käytän ääntä vain tietyissä kohdissa rataa ja kiinnitän enemmän huomiota ohjaamiseeni. Voin kertoa että se tulee olemaan varmaan yhtä vaikeaa kuin noiden pettymisten karsiminen. Mun täytyy hankkia ihan uusi kuvakulma agilityyn ja miettiä agilityä vielä enemmän koiran kannalta ja näkökulmasta. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisen hyvänä agilityssä, mutta luulin että osaisin agilityä noin pääpiirteittäin, nyt tuntuu etten mä koskaan mitään agilitystä tiennytkkään... =) Toisaalta olen innoissani, koska pääsen oppimaan jotain uutta ja vielä sellaisesta asiasta mistä pidän erityisen paljon.

No huomenna katsotaan miten oivaltamiseni jatkuu... Kuten varmaan tekstistä huomaa mulla on todella sekalaiset tunteet tällä hetkellä enkä oikein tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa... Luulen että uteliaisuus ja uusi asia vie voiton ja lähden innolla tutkimaan agilitya uudesta näkökulmasta!

Kuulumisia

Tervehdys jälleen!
Taas on vierähtänyt pitkä aika viime kirjoittelusta, joten päivitelläänpä kuulumisia noin pääpiirteittäin.

Ollaan Veetin kanssa nyt sitten päästy sisään tähän meidän uuteen ryhmään, ollaanhan me jo peräti 4 kertaa siellä käyty. Ensimmäisellä kerralla ei päästy kun kerran kentälle, mutta seuraavilla kerroilla ollaan päästy senkin edestä. Nimittäin kouluttajamme Mirva pisti aikataulut uusikisi ja nyt meillä treenit menee niin että viiden aikaa treeneissä ei ole muutakun minä ja Veeti ja eräs toinen koirakko ja sitten siinä kuuden maissa paikalle tulee muut ryhmäläiset. Tämä sen takia että nyt minä ja Veeti ja tämä toinen koirakko saamme nopeita, mutta useampia kertoja kentällä. Me ainakin Veetin kanssa nimenomaan tarvitaan niitä nopeita kertoja kentällä koska Veetin mielenkiinto ei riitä useaan toistoon ja pitkään tekemiseen kerralla agilityssa. Samoin tuntuu myös että Mirva osaa kouluttaa meitä hyvin juuri tuon meidän motivaation takia. Oon kyllä miettinyt että pitäiskö Danin kokeilla joskus tehä jotain pientä Veetin kanssa, josko se menis paremmin. No täytyy miettiä tuota... Sen voin luvata, että jos Dani innostuu tekemään Veetin kanssa ja toistepäin, niin meillä on todennäköisesti uuden koiran hankinta edessä... =) Nimittäin minä en kyllä jää sinne kentän laidalle kattelemaan... Kyllä sen verran kova hinku on kentälle!
Veeti on myös alkanut löytämään takapäätään ainakin jollain tasolla, etupäästä en tiedä enkä osaa sanoa, joten sen tuomion saamme vasta tammikuussa kun menemme Piiralle.
Wilmahan menee nyt joulukuussa Piiralle jotta me voitais kokeilla homeopatiaa noihin Wilman allergia oireisiin. Mä oon ruvennu epäilee että se perimmäinen syy ei ole ruuassa vaan jossain muualla ja nyt sitten kokeillaan sitä homeopatiaa, josko siitä olisi apua.

Eipä täällä varmaan kummempia.