Agilitya

Niin huomenna on jo taas treenit, mutta jos silti raportoisi ne edelliset treenit tänne... =)

Jos joskus oppisi uskomaan viisaampia heti ensi sanomasta niin se olisi kyllä saavutuksen arvoinen asia! Niin siis viime treeneissä tuli todistettua että se mitä Pete minulle toitotti alusta lähtien eli älä reagoi MITENKÄÄN virheisiin on totta. Toisaalta yritin sitä jo silloin karsia pois, mutta ilmeisesti se oli mulla niin voimakkaasti takaraivossa että tein sitä tavallaan alitajuntaisesti. Nyt vasta alan oppia miten siirrän epäonnistumisen ja virheet HETI sivuun ja jatkan tekemistä. Toisaalta koin sellasen ahaa elämyksen eli koin oivalluksen, toisaalta tunnen epäonnituneeni pahasti, koska Veeti on jo melkein kaksi vuotias ja nyt vasta onnistuin karsimaan (jollain tavalla) itsestäni sellaisen piirteen mikä on paineistanut Veetiä agilityssä. Pyrin myös ohjaamaan suht äännettömästi Veetiä koska ääni on varmaan se ensimmäinen mistä huomaa minun pettymykseni. Käytän ääntä vain tietyissä kohdissa rataa ja kiinnitän enemmän huomiota ohjaamiseeni. Voin kertoa että se tulee olemaan varmaan yhtä vaikeaa kuin noiden pettymisten karsiminen. Mun täytyy hankkia ihan uusi kuvakulma agilityyn ja miettiä agilityä vielä enemmän koiran kannalta ja näkökulmasta. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisen hyvänä agilityssä, mutta luulin että osaisin agilityä noin pääpiirteittäin, nyt tuntuu etten mä koskaan mitään agilitystä tiennytkkään... =) Toisaalta olen innoissani, koska pääsen oppimaan jotain uutta ja vielä sellaisesta asiasta mistä pidän erityisen paljon.

No huomenna katsotaan miten oivaltamiseni jatkuu... Kuten varmaan tekstistä huomaa mulla on todella sekalaiset tunteet tällä hetkellä enkä oikein tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa... Luulen että uteliaisuus ja uusi asia vie voiton ja lähden innolla tutkimaan agilitya uudesta näkökulmasta!