perjantai 14. joulukuuta 2007

Jälleen agilitaamista ja muita kuulumisia

Oltiin viime tiistaina Tassu areenalla agilitaamassa. Otin jälleen niitä kolmen esteen suoria. Ensin taisi tosiaan olla vaan kolme hyppyä. Sitten otettiin putki aloitus esteeksi ja kolmannella kerralla meillä oli putken jälkeen pari palikkaa pituutta ja hyppy. Kaikki muut onnistui ihan hyvin paitsi tuo pituus. Veeti ei ole tajunnut että se pituus pitää myös hypätä jos se on joku niistä kolmesta esteestä. Otettiin sitä pituutta muutaman kerran yksikseen, mikä meni hyvin, ja sitten vaihdettiin paikalle tavallinen hyppy jälleen. Tämä onnistui hyvin ja lopetettiin siihen. Ainiin otettiin me siinä leikin huumassa myös mutkalla olevaa putkea ihan kerran kaks.

Tälläkin kertaa minulla oli kaikki palkat nannaa ja ne olivat siellä purkissa ja sitten siinä väliaikoina välillä leikitin repimällä jotain lelua. Myös ihan viimeiseksi leikittiin ja riekuttiin oikein kunnolla siellä kentällä. Tässä samassa tapahtui myös se puoli vahingossa mutkalla olevaan putkeen meno.

Ennen treenejä lämmitin Veetin ravuuttamalla sitä sellaiset viisi minuuttia ja sitten tekemällä kaikkea kasia jalkojen ympäri ja menemällä ympyrää ja kaikkia sellaisia temppuja tekemällä mitkä lämmittää erityisesti niitä selkä lihaksia. Olen myös alkanut harkitsemaan takin käyttöä. Olen myös harkinnut hankkivani sellaisen Back on Track takin, koska siinä on se keraaminen kangas, mikä olisi todella hyvä. Jäähdyttely yleensä tapahtuu ihan kävely lenkillä, missä sitten joko kuljetaan remmissä tai riekutaan kavereitten kanssa.


Torstaina oltiin Tsaukkilassa. Me myöhästyimme sieltä sellaiset 45 minuuttia, mutta ei hätiä mitiä, olihan meillä vielä toiset huikeat 45 minuuttia aikaa ottaa pari kolmen esteen suoraa ja kerran kujia. Ensimmäisellä suoralla oli vain kolme hyppyä. Tämä meni hyvin ja sitä otettiin eri suuntiin ja eri puolilta. Sitten otettiin niin että meillä oli hyppy-putki-hyppy-hyppy. Vaikka nanna oli purkissa esteiden perässä ja Veetiä pidettiin kiinni niin että minä pääsin näyttämään sitä putkea siihen putken suulle, Veeti meni silti ohi putkesta. Onneksi Tuija oli sen verran lähellä että nappasi purkin pois ettei Veeti saa palkkaa. Muutaman kerran Veeti meni siitä putkesta ohi, mutta lopulta se meni ensimmäisen hypyn jälkeen putkeen ja hyppäsi yhden hypyn sen jälkeen minkä jälkeen Tuija olikin jo vastassa nanna purkin kanssa.

Kujilla ei oikeastaan ollut ongelmia. Kuja oli hiukan kapeampi mitä ennen ja otettiin pari kertaa pelkkä kuja. Tämä meni hyvin ja otettiin hyppy mukaan. Ensimmäisellä kerralla Veeti meni kujasta ohi, mutta luulen että se johtui minusta, kun olin sen verran kaukana kepeistä. Toisella kerralla katsoin tarkemmin paikkani ja homma onnistui hyvin. Ja treeni loppui siihen. Vielä vähän riekuttiin ja käytiin loppu kävelyllä.

Eli ennen kun siirrytään mutkiin, niin täytyy opetella nuo muutamat esteet niin että ne tosiaan osataan siellä suorillakin.

Vois miettiä että jos treenin koostumus menisi jotenkin näin:

1 treeni kerta omistetaan yhdelle esteelle eli vain se yksi este.

jos ollaan tsaukkilassa niin 1 treeni kerta kujia ja

1 treeni kerta näitä suoria tai

jos ollaan Tassu areenalla niin sitten 2 kertaa noita suoria.

Eikös toi olis ihan hyvä. Tietenkin siellä on sitten sitä riekkumista ja muuta puuhaamista, ihan vaan sen takia kun Veetillä tuo vire laskee todella helposti.


Tällä viikolla kävin sitten Wilman kanssa eläinlääkärillä kun sillä oli silmät jotenkin kauheen punaset ja ne rähmi. No tulehtunuhan ne oli. Saatiin tippoja ja Wilman kannalta näyttää hyvältä. Tosin nyt Veetillä taitaa olla tulehdus ainakin toisessa silmässä että sitä hoidetaan sitten seuraavaksi. Wilmalle täytyy käydä viel ens viikol ottamas rokotukset ku siitäkin on nyt sit jo vähä reilu 2 vuotta ku ne on viimeks otettu... Siit oon kyllä tyytyväinen että me ollaan ainakin viel toistaseks selvitty tosta kennel yskästä pelkällä pälkähdyksellä. No nyt tietty kun sanon näin niin huomenna jompi kumpi rupee köhkimään... *koputtaa puuta*.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Hyvinhän treenit on alkanut sujumaan, nyt hommassa näyttäisi olevan jotain ideaa :). Tuota esteosaamista kannattaa todellakin treenata eli ensin estetekniikka kuntoon ja pikkuhiljaa vaatimustasoa nostaen. Muista edelleen pitää agilitysuoritukset/-harjoitukset lyhyinä, vauhdikkaina ja mielenkiintoisina.
Pyri pitämään Veetin vireystaso suorituksen aikana mahdollisimman korkealle (suoritusvuoroa odotellessa vireystaso voi laskea). Tuo harjoituksien viikkorytmittäminen tulee teidän vain "etsiä" kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan sopivanlaiseksi. Jos tuo mainitsemasi rytmitys on mielestäsi hyvä ja tuottaa motivoivaa ja nopeaa etenemistä osaamistasossa, niin sillä mennään :).

Muista edelleenkin pitää hauskaa. Jos tuntuu pakkopullalta, niin treenaa sitä mistä pidätte ja jo osaatte :)

Hyvää ja innokasta Joulua koko poppoolle!

-Mika