PEHAn ja rokotusten jälkeen oltiin yhdissä agi reeneissä. Sielä otettiin hyppyä niin että rima oli tällä kertaa siivekkeiden jalkojen päällä eli hiukan maata ylempänä. Tehtiin niin että Tuija piti Veetiä esteen toisella puolella ja minä kutsuin toiselta puolelta. Hienosti meni eikä rimakaan liikahtanut. Sitä otettiin muutaman kerran. Sitten kokeiltiin putkea, lyhkäsenä. Veeti innostui jossain välissä kepistä, mikä oli sielä kentällä. Leikittiin ensin jonkun aikaa sen kanssa. Sitten kokeiltiin josko muut lelut kiinnostais. Kyllähän ne vähän kiinnostikin ja itse asiassa Veeti on mun mielestä leikkiny paremmin sen jälkeen leluilla. Meillä oli jossain vaiheessa hiukan ongelmia lelujen kiinnostavuuden suhteen, mutta nyt alkais taas näyttää siltä että lelutkin kiinnostaa. Täytyy vaan olla huomioimatta mitään keppejä.
Ennen reenejä Veeti pääsi juoksemaan Irman ja Raijan kanssa ja Veeti pulahti pari kertaa ihan vahingossa koulutuskentän vieressä olevaan lammikkoon. Reenien jälkeen Veeti pääsi jälleen juoksemaan Irman, Raijan ja Menden kanssa ja sillonki hän pulahti kerran vahingossa siihen samaiseen lammikkoon. Näitä uinti reissuja on tehty muutama sen jälkeen. Sunnuntaina oltiin Pyhälammella ja olin itte uimassa, ja sillon nostin Veetin laiturilta ja uitin sen rantaan niin että sen jalat osui pohjaan ja päästin irti. Kyllä hän vähän oli sen näköinen että en tykänny yhtään mutta ei hän laituria pahemmin oo aristanu sen jälkeen.
Maanantaina käytiin moikkaamassa Sissiä ja kyllähän niillä vauhtia riitti. Välillä vähän liiaksikin. Ja tämäkin järven rannalla.
Lauantaina oltiin kattomassa jälki 1:sen tottista Lohjalla. Mentiin kentän laidalle kuusen viereen jotta oltais hiukan varjossa. Veeti päätti että tässä on just hyvä paikkaa heittää ittensä selälleen ja vaikka kentällä ammuttiin niin Veeti veteli sikeitä eikä juurikaan reagoinu ampumiseen eli paukku arasta koirasta ei pitäis olla kyse! Kuvia on vissiin tästä samaisesta tilaisuudesta tulossa PaPeKon sivuille ja sielä esiintyy myös Veeti ja sielä on myös kuva siitä kuinka rennosti Veeti otti kentän laidalla.
Tänään sitten toilailin haku reenien kanssa. Mä olin menossa reeneihin väärään aikaan ja väärään paikkaan. Ainut positiivinen asia tässä oli se että mulla oli sentään oikea päivä!
Jeps tämä oli tässä tällä kertaa. Täytyy mennä nukkumaan että jaksan herää aamu vuoroon.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti